*

Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Tämän piraatin leikkauslista ja muuta talousasiaa

- Yle 0,25 miljardia. Verorahoilla ei tule ylläpitää viihdeimperiumia.

- Kehitysapu. 0,5 miljardia. Kehitysapu tulee miettiä kokonaan uusiksi, kohdistaen leikkauksesta jäävä raha niin, että siitä on oikeasti apua. Pitäisi myös tutkia sitä, onko kehitysapu ylipäätään hyödyllistä. "Nyt kehitysavun tavoitteena ei ole saada aikaan tuloksia, vaan saada menemään tietty määrä rahaa."

- Yritystuet. 3 miljardia. "MOT:n laskelmat osoittavat, että kanta-asiakkaat myös saavat suurimman osan rahasta. Kun tarkasteltiin vuosina 2007-2011 Tekesin ja TEM:n myöntämiä tukia, päätyi 43 prosenttia tukisummasta 3 prosentille yrityksistä. Vastaavasti eniten Tekes- ja TEM-tukia saanut 10 prosenttia yrityksistä sai tililleen jopa 60 prosenttia koko tukipotista." http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/07/yritystukien-kanta-asiakkaat

Suoria rahallisia tukia maksetaan noin miljardi, ja loput vajaat neljä miljardia on verohelpotuksia. Suurimman osan näistä voisi lopettaa ja jäljelle jäävä osuus pitäisi kohdistaa uudelleen, samoin kuin kehitysavussakin, niin että siitä on oikeasti hyötyä. Jos siis todetaan ettei ole järkevämpää poistaa niitä loppujakin. Leikkauksen tuotoista osan voisi käyttää yhteisöveron tiputtamiseen, mikä auttaisi kaikkia yrityksiä. Verohelpotuksia ja suoria tukia vähentämällä siis helpotettaisiin yritysten verotaakkaa!  Oheisen artikkelin mukaan yritystuet poistamalla kokonaan, yhteisöveron voisi tiputtaa melkein nollaan, mutta siihen asti ei mielestäni tarvitse mennä. Nyt yhteisövero on 20%. http://www.hs.fi/kotimaa/a1360987136502

- Tukitaan vielä pienen veronkierto-oppaan osoittamat rikkaiden verosuunnittelumahdollisuudet. "Suomi menettää joidenkin laskielmien mukaan yli miljardi euroa verotuloja vuosittain, koska varakkaat voivat käyttää lain tarjoamia kiertoteitä ja maksaa vähemmän ansiotulo- ja perintöveroja kuin muut." http://nyt.fi/a1305929282505

 

Siinä olisi jo melkein viisi miljardia, jos päätettäisiin lopettaa kaikki yritystuet, päästäisiin melkein seitsemään, pistäkää paremmaksi.

 

Perustulo kun otettaisiin vielä käyttöön, saataisiin yrittäjille sosiaaliturva, mikä lieventäisi yrittäjyyden kynnystä. Samalla perustulo todennäköisesti Kanadan kokeilun perusteella vähentäisi merkittävästi mielenterveysongelmia muiden hyötyjen ohella. Namibiassa perustulokokeilulla on myös saatu merkittäviä hyötyjä. Vihreiden perustulomalli on kustannusneutraali, eli valtion ei tarvitse ottaa siihen lisälainaa. Uskon siitä olevan monella tavalla hyötyä Suomen taloudelle.

 

Verojärjestelmämme on monimutkainen. Kun nyt tehdään rakennemuutosta, voidaan samalla karsia erilaisia verovähennyksiä. Näillä voidaan sitten alentaa veroprosentteja. Verotuksen, varsinkaan yksityishenkilöiden verotuksen, ei tulisi vaatia asiantuntija-apua. Kaikkia vähennyksiä ei välttämättä tarvitse poistaa.

 

Vapautetaan samalla liikkeiden aukioloajat. Yrittäjän pitää saada vastata kuluttajien tarpeeseen milloin tahansa tarvetta on. Näin saadaan myös lisää työtä, kattavampi palvelu ja yrittäjille lisää ansaintamahdollisuuksia.

 

Lisäksi ehdotan että tehdään informaatiopaketti jaettavaksi ihmisille. Tämä sisältäisi neuvoja taloudelliseen elämään. Halpoja ruokaohjeita ja neuvoja miten voi hankkia ruokaa luonnosta. Liikuntaohjeita, joilla voi ylläpitää kuntoaan ja kehittää lihaksiaan ilmaiseksi. Oppaita joiden avulla voi korjata ja rakentaa asioita itse. Autetaan ainakin köyhimpiä elämään paremmin.

 

Meinasin kirjoittaa tähän vielä että valtion pitäisi rahoittaa avoimia oppikirjoja, eikä maksaa jatkuvasti miljoonia, mutta Vesa Linja-Aho kirjoitti siitä paremmin. Avoimet oppikirjat pitäisi myös olla kaikkien saatavilla, että olisi mahdollista opiskella itse.

 

Valtion pitäisi myös mahdollisuuksien mukaan siirtyä avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin ja käyttää mahdollisimman vähän Amerikkalaisten suurten ohjelmistofirmojen tuotteita joissa todennäköisesti on myös vakoilun mahdollistavia takaovia. Ohjelmistolisensseihin menee enemmän rahaa kuin poliisiin.
 

Ei meidän tarvitse oikeasti vielä koskea terveydenhoitoon tai perusturvaan. Meillä ei saa olla Ylen tapaisia pyhiä lehmiä joita pidetään näitä tärkeämpinä. Kaikkea on voitava leikata tarvittaessa ja nauran päin naamaa jos väität että Ylen Game of Thronesin näyttäminen on tärkeämpää kuin perusturva.

 

Vielä disclaimerina loppuun, en ole varsinkaan yritystukien suhteen asiantuntija, joten en ihan tällä seisomalla niitä katkaisisi, vaan teettäisin selvitystä ja kuuntelisin asiantuntijoita. Myös keskuskauppakamari kannattaa yritystukien leikkausta, ja esimerkiksi Jaakko Stenhäll kyseisiä tukia saaneena poistaisi ne kokonaan turhina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Esityksesi on lähes täydellinen, jos tarkoitit, että perustulo korvaa myös pakollisen työeläkejärjestelmän. Niin ja pakkoruotsin lakkauttaminen toisi myös lisää säästöjä.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

En vielä tunne työeläkejärjestelmäämme niin hyvin että uskaltaisin ottaa asiaan kantaa. Tällä hetkellä kannatan Vihreiden mallia, jossa perustulo ei kata eläkkeitä. Olen saanut sellaisen käsityksen, että eläkkeitä on tulevien sukupolvien turha haaveilla, joten jotain varmaan pitäisi tehdä.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Hyvä esitys. Olen myös ollut skeptinen mitä lähes miljardin kehitysavulla saadaan vuosittain. Nimittäin maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, maksoi 1.5 miljardia dollaria (kerrosala 334000m2). Toisin sanoen, kahden vuoden kehitysavulla johonkin pitäisi nousta suomalaisrahoitteinen maailman korkein rakennus, jonka kaikki asunnot annettaisiin hyväntekeväisyytenä, tai edullisella vuokralla paikallisille. Sieltä tulisi jopa maltillisesti puhuen pitkässä juoksussa voittoa, mainetta ja kunniaa. Ei ole näkynyt.

Mitä tämä kertoo kehitysavustamme? Tampereen Sokos Hotel Torni, 25 kerrosta, maksoi S-ryhmälle 50 miljoonaa. Miljardilla voi rakennuttaa 20 tällaista tornia, joista kohisee koko kaupunki jo yhdestäkin. 20 sellaista tornia antaa ainakin 4000 isohkoa kerrostaloasuntoa ihmisille, tai käytännössä tuplat yksiöitä. Jos tällaiset 20 tornia rakentaisi jokaiseen Suomen kuntaan per vuosi, niin kymmenessä vuodessa hallitus olisi rakennuttanut huippuluokan kerrostaloasuntoja 40000, ja voisi vuokrata niitä jollain erittäin edullisella TOAS-tasoisella vuokralla kaikille tarvitseville työläisille, opiskelijoille jne. Toisin sanoen asuntopula ja kaupunkien tiivistäminenkään ei ole oikeasti kuin tahdon asia. Jo nyt grynderitkin rakentaisi isompaa, tiiviimpää ja parempaa, jos vain kaupunkien kaavoitus ja maisemista vinettävät alppimummut eivät olisi tiellä. Rahoitusta ja raksafirmoja kyllä on. Puhumattakaan siitä, mitä moinen rakennutusbuumi tekisi Suomen taloudelle, mutta myös sen jälkeen meillä olisi tarjota ihmisille matalaenergiastandardin kämppiä edullisella vuokralla - asumisen hinta voisi jopa laskea suurimmissa kaupungeissa, jos tällainen "pro bono" -rakennutus olisi riittävän laajaa. Jos asumisen hintaa voisi Suomessa kurota alas, voitaisiin oikeuttaa myöhemmin heikompi palkkataso, mutta myös heikompi tuennan taso. Kilpailukyky ja työllisyys paranisi, ja valtio säästäisi tuennassa. Lisäksi tiivis kaupunkirakenne tukee ekologisempaa elämäntapaa: kävelemistä ja julkisten käyttöä.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

ne kirjat on joka tapauksessa niin paljon parempia että ne kantsii lukea sarjan katsomisen sijaan. tai ainakin ennen sitä. Olispa meillä jokin semmonen julkinen palvelu, vähän kuten Yleisradio, joka tarjoais meillä sarjojen sijaan kirjoja. Hetkinen...

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Joo, niistäkin on puolueohjelmassa mainintaa, mutten tiedä aiheesta vielä sen vertaa että olisin kehdannut lisätä, ja onhan tuossa jo helposti tuplasti Benin pitkään listaan verrattuna.

Käyttäjän mikkommm kuva
Mikko Merikivi

Muutama kysymys ja kommentti:
Ensinnäkin, eikö Yleisradio ole kuitenkin voitollinen? Liikevoitto: 2,8 milj. € (2012). http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisradio
Vai onko se niin, että Yle-verotkin lasketaan tuossa voitoksi?

Mitä noille holdingyhtiöille, joita tuossa nyt.fi:n linkissä kritisoidaan, tulisi mielestäsi tehdä?

Vihreiden perustulossa ei tosiaan ilmeisesti tarvitse ottaa lisää lainaa, mutta kyllä ne tulonsiirrot kasvavat, josta oletkin jo kirjoittanut: http://ollimarkkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1873...
Tuon 800 miljoonaa tai jopa kommenteissa mainitun 2 miljardin euron kyllä rahoittaa jo noilla leikkauksillasi helposti. Lisäksi kun otetaan huomioon kaikki perustulon positiiviset vaikutukset, ei se maksa "juuri mitään".

Vihreiden perustulomallin analyysissä
https://www.vihreat.fi/files/liitto/perustulomalli...
muuten on sellainen luku kuin "Perustulo ja työnteon kannustimet", jossa huomataan, että kovin isoja parannuksia työnteon kannustusvaikutuksiin ei ilmeisesti edes tulisi. Ilman perusvähennystä työmarkkinatukea saavan työllistymisveroaste on melko huomattavastikin korkeampi kuin nykyjärjestelmässä johonkin 700 euroon/kk asti. Mitäköhän tälle tulisi tehdä? Voisikohan minimipalkalla korjata tätä, ja mitenköhän se suhtautuisi nollatyösopimuksiin?

Efektiivistä marginaaliveroastetta perustulo tasoittaa, joka on ymmärtääkseni hyvä asia. Asumistuki ja toimeentulotuki kai tuossakin ovat vielä ongelmia aiheuttavia. Kiinnostavaa olisi tietää, jos jotain ratkaisuja niihin olisi keksitty.

Tällaista järjestelmää on myös ehdotettu:
http://muutos2011.fi/blogit1/vaihtoehtoinen-ratkai...
Kaksi rinnakkaista järjestelmää ei kyllä minun mieleeni ainakaan ole, mutta jotain ideaa on siinä ajatuksessa, että olisi jokin mekanismi, joka takaisi, että kaikesta palkkatyöstä on jäisi vähintään tietty summa (tuossa ehdotetaan puolta) tienatusta summasta nettona käteen tulonsiirrot huomioiden. Tosin siinäkään ei näytetä huomioivan mitään efektiivisiä marginaaliveroja, tms.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Kiitos kommentista. 2014 jäivät tappiolle jonkun miljoonan. Pyrkivät käsittääkseni käyttämään noin koko budjetin. En ole nyt satavarma, mutta ymmärtääkseni Yle nimenomaan saa kaiken rahansa Yleverona, ja aikaisemmin televisiomaksuna. Voittoa tietenkin on se osuus mikä jää käyttämättä.

"Holdingyhtiön avulla voit käytännössä muuttaa palkkasi pääomatuloksi, jota voit jakaa vuosittain osinkoina edullisella 8 %:n verotuksella itsesi lisäksi kenelle tahansa haluamallesi henkilölle 150 000 euroon saakka." En ole varma millaisia keinoja olisi tarjolla, mutta lieköhän tuollaista minimaalista veroa tarvitaan ollenkaan? Sen nostaminen tukkisi varmaan tehokkaasti tämän kokonaan. En ole varma miksi tuo on noin alhainen, mutta luulisin että jos se on tarkoitettu joillekin tietyille verovähennykseksi, sen voisi kohdistaa paremmin jotenkin muuten. Käytännössä tahtoisin muutenkin tehdä osoittamillani, ja muillakin leikkauksilla, varaa veronalennuksiksi kansalle ja yrityksille, jolloin tämmöisen kikkailun tarvekin vähenisi.

Joo perustulolla todennäköisesti on suuret positiiviset vaikutukset.

Joo siinä on niistä työnteon kannustimista asiaa. Itseäni vähän mietityttää tuo perustulon kannustin myös, lähinnä asumistuen takia, kun se on harkinnanvarainen ja vähenisi myös tulojen lisääntyessä, luoden sitä loukkua. Yksi suosittu keino olisi pistää asumisesta kiinteä summa perustuloon, mutta siinäkin on omat ongelmansa.

Perustulo ei käsittääkseni myöskään käytännössä vaadi tasaveroa, vaikka sitä usein ehdotellaankin sen kanssa. Perustulonkin kanssa pienemmillä tuloilla voisi olla pienempi verotus, mikä auttaisi tuon verotusjutun kanssa.

On huomattava etten ole mikään talousasiantuntija. Olen lähinnä puuttunut selkeisiin mehukkaisiin virheisiin perustulosta puhuttaessa. Jos joskus pääsen päättämään talousasioista, neuvottelen varmasti itseäni pätevämpien kanssa joka ikisestä päätöksestä joihin itselläni ei rahkeet riitä.

Toimituksen poiminnat