Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Ei oo juuri missään mitään järkeä.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että Viro voi myydä täällä netissä viinaa ja kilpailla Alkon kanssa, mutta paikalliset yritykset ei voi. Alko ei tosiasiallisesti ole enää monopoli, koska viinat voi tilata postitse kotiin, joten sen rippeet pitää purkaa. Verorahat Suomeen ja työtä lisää.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että yrittäjä ei voi palvella asiakkaitaan haluamaansa kellonaikaan. Ruotsissa voivat vuodesta 1972 ja käsittääkseni siellä on tästä ollut hyötyä, työllisyys parani ja kuluttajahinnat laskivat. Eikä sielläkään kaupat ole 24/7 auki. Yritysten tulee palvella ihmisiä eikä jumalia.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että ihmiset jotka ei osaa tai jaksa hakea sosiaalietuuksia, jää niiden ulkopuolelle. Eikä siinä, että ihmisiä tuetaan mieluummin silloin kuin ne ei yritä mitään. Yrittäjillekin sosiaaliturva ja opiskelijoiden raha-asiat kuntoon myös. Parhaiten hoituu perustulolla.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että neljän vuoden välein valitaan päättäjät sen perusteella kuka valehtelee eniten ja sitten päästetään ne tekemään salaisia sopimuksia suljettujen ovien takana. Avoimuutta ja vastuuta politiikkaan. Päätetään päättäjien päättömyys.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että poliitikot voi ohittaa kansan mielipiteet kokonaan. Kehitetään demokraattista järjestelmää. Paremmat kansalaisaloitesysteemit ja uusi kansanäänestysaloite käyttöön!

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että kriminalisoidaan kokonaisia sukupolvia. Järkeä tekijänoikeuslakiin! Järkeä huumausainelakiin!

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että ihmiset ei voi kerätä rahaa toisiltaan ihan niin kuin haluaa, kunhan on rehellisiä rahojen käyttökohteista. Poliisi hoitaa nyt lupa-asiat ja siellä on yli neljän kuukauden ruuhkat! Poliisin resurssien tuhlaustakin tämmöinen.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että eduskunnan keski-ikä on 52. Eduskunnan pitäisi kuvastaa koko kansaa. Herätkää nuoret! Moni asia on sukupolvikysymys, kuten tasa-arvoinen avioliittokin. Suomi nykyaikaan!

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että laissa erotellaan ihmiset sukupuolen perusteella. Samat oikeudet ja velvollisuudet kaikille, sitähän se tasa-arvo on. Miksei mieskin voisi synnyttää jos vehkeet on, vaan sekin pitää lailla kieltää? Tasa-arvo myös armeijahommiin.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että pieniä lapsia liitetään virallisesti uskonnollisiin yhdistyksiin, tai ylipäätään mihinkään yhdistyksiin, eikä ne voi erota ilman vanhempien lupaa. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sanoo: "20. artikla. 1. Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen. 2. Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen." Lapset olkoot vanhempiensa mukana uskonnollisissa piireissä jos on tarve, mutta ei juridista sitoutumista ilman oikeasti omaa päätöstä.

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että siirrellään jotain kelloja ja aiheutetaan ihmisille tahallaan monenlaisia ongelmia. Kesäaikasysteemi historiaan.

Ei oo mitään järkeä Internetin sensuuri- ja valvontahommissakaan. Siksi Piraattipuolue alkaa tarjoamaan VPN-palvelua. Internet on mahtava keksintö suurilla mahdollisuuksilla. Ei pilata sitä nyt.

Äänestäkää järkeä. Äänestäkää piraattia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Ei oo mitään järkeä semmosessa, että Lapin peruspalvelut lakkautetaan paikoista, joissa yrittäjyys toimisi tosi hyvin, jos siellä vaan olisi hommat kunnossa sairaalapalveluista kouluihin sekä neuvolasta vanhushoitoon. Kaikki pamput puhuu, että Lappi on täynnä rikkauksia. Mutta työtä siellä vaan ei näillä palveluilla voi tehdä.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Jepjep. Muutkin voi kommenteissa kertoa asioita missä ei ole mitään järkeä.

Käyttäjän MikaelNerve kuva
Mikael Nerve

Ei oo mitään järkeä alkoholin verotuksessa tällä hetkellä. Lasketaan Suomessakin vero tasolle jolla saamme Viroon nyt suuntautuvan viinarallin kääntymään toisin päin, samalla houkuttelisimme ruotsalaiset ja norjalaiset kantamaan janoisina rahansa meille. Toisi merkittävästi työtä Pohjois-Suomeen, ja miksei samalla muuallekin. Saattaisi jopa olla että Keski-Euroopastakin suunnattaisiin tänne enemmän turismia kun täällä olisi paremmat palvelut ilman että täytyisi hämmästellä iltapäivälehdistössä "kn ei saanutkaan ostaa olutta iltayhdeksän jälkeen." Tuolla muualla kun se onnistuu monessakin paikassa 24/7.

Käyttäjän mikkommm kuva
Mikko Merikivi

> Ei oo mitään järkeä semmosessa, että neljän vuoden välein valitaan päättäjät sen perusteella kuka valehtelee eniten ja sitten päästetään ne tekemään salaisia sopimuksia suljettujen ovien takana. Avoimuutta ja vastuuta politiikkaan. Päätetään päättäjien päättömyys.

Mitkä ovat omat ehdotuksesi tämän kohdan korjaamiseen? Kokousten tekemisessä avoimiksi ainakin on se riski, että lehmänkaupat tehdäänkin jossain muualla.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Voitais lähteä siitä että hallitusneuvottelut näytetään telkussa niin tiedetään kuka pettää törkeimmin ja nopeimmin vaalilupaukset, ja mitkä kaikki. Siellä on sen verran puheenjohtajia että olis epäilyttävää jos ne kokoontuis suhmuroimaan johki muualle.

Samalla Yle sais nätisti lisää katsojia. ;)

Toki sitä suhmurointia tapahtuu muuallakin kuin siellä eduskuntatalolla. Kaikkea ei tietenkään voi käytännössä estää, mutta otettais avoimuus maan tavaksi niin suhmurointi alkais olla epäilyttävää käytöstä.

Piraattipuolue on joskus vuotanut käsiinsä saaman tekijänoikeuslakiluonnoksen tuodakseen sen keskusteluun. http://blogi.piraattipuolue.fi/2011/05/31/salapera...

Toimituksen poiminnat