*

Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Liberaa kiinnostaa vain kansantalous?

Lukaisin Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaisen blogauksen Keskustan norminpurkulistasta. Teksti oli kritiikkiä ja monin tavoin hyvääkin sellaista, mutta kritiikistä jäi sellainen kuva, että Liberan mielestä normeja ei oikeastaan edes kannata purkaa jos se ei ole kansantaloudellisesti merkittävää. Toinen mieleen jäänyt asia oli, että ilmeisesti norminpurku ei kannata jos se helpottaa julkisia tukia saavia, kuten maatalousyrittäjiä.

"On vähän lukijan juksaamista, että lähes puolet (45 %) ehdotuksista koskee kansantaloudellisesti olemattoman, julkisilla tuilla elätetyn maataloustoimialan vaatimuksia. Tällainen norminpurku ei kosketa suurinta osaa kansalaisista ollenkaan."

"Tosiasia on, että kun harjoittaa kannattamatonta elinkeinoa julkisen rahoituksen varassa, byrokratia on väistämätöntä. Verorahoja ei kerta kaikkiaan voi jakaa ilman byrokraattista valvontaa. Samoin väärin perustein maksettua tukea peritään takaisin, aivan samalla tavalla kuin väärin perustein maksettuja sosiaalietuuksia. Asian luonne vain on sellainen."


Mielestäni normeja kannattaa purkaa alueilta missä ne aiheuttavat kansalaisille harmaita hiuksia turhaan, eikä välttämättä pitää ensimmäisenä prioriteettina kansantaloutta. Uskoisin mututuntumalla, että on myös ihan fiksuja normeja, joiden poistaminen voisi auttaa kansantaloutta, mutta mikä olisi muuten haitallista.

Kun aihetta sivuttiin, nostan perustulon esimerkiksi. Ihmisten sossuluukulla juoksettamisen vähentäminen ei välttämättä paljoa nosta taloutta, mutta se helpottaa ihmisten elämää. Sosiaalitukien väärinkäyttö on myös käsittääkseni paljon vähäisempää, kuin niiden käyttämättä jättäminen. Perustulo varmistaisi että kaikki saavat perustoimeentulon, vaikkei osaa/jaksa/kykene lippulappuja täyttämään ja toimittamaan.

Ylenmääräisen byrokratian ei mielestäni välttämättä tarvitse olla julkisten tukien ehto. Voimme kehittää parempia järjestelmiä.
 

Kyseinen blogaus: http://www.libera.fi/blogi/keskustan-puolivillainen-norminpurku/

P.S. En ihmettele että Keskustan lista on täynnä maatalous- ja haja-asutusjuttuja. Keskustahan kyseli näitä ja luonnollisesti sai kannattajiensa näköisiä ehdotuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat