Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Parodia, meemit ja tekijänoikeus

  • Levittämällä meemejä voit rikkoa tekijänoikeuslakia
    Levittämällä meemejä voit rikkoa tekijänoikeuslakia

Nyt kun olen kasannut ajatukseni edelliseen tekstiin liittyen, kirjoitan vähän lisää aiheesta. En ole mikään lakimies, joten tässä voi olla virheitä eikä näitä kannata pitää lakiteknisinä neuvoina sinänsä.

Meemit eivät itsessään ole laittomia.

Meemin tekijä ei välttämättä syyllisty mihinkään muuhun kuin todennäköisesti huonoon huumoriin, mikäli kuvamateriaali on omaa. Toki jos kyseessä on parodia, voi meemi olla ihan laillinen muutenkin.

Meemit eivät välttämättä ole parodiaa.

Meemi ei tarkoita että kyseessä on parodia. Meemi on yksinkertaisesti idea tms. joka leviää kulttuurillisesti. Esimerkiksi "verotus on varkautta" tai Gangnam Style ovat meemejä. Gangnam style on wikipedian mukaan meemin lisäksi myös parodiaa henkilöistä jotka esittävät olevansa Gangnamin alueelta.

Parodia on määritelmällisesti ivamukaelma. Käytännössä parodian tarkoitus on herättää pilkkaa naurua, tai arvostelua alkuperäisteosta, tekijää tai teoksen aihetta kohtaan.

Meemeissä usein hauskuus tulee siitä että tunnistaa meemin ja tietää mihin se liittyy. Parodiassa hauskuus tuskin voi olla samalla tavalla ulkoista, vaan alkuperäisteoksen pitää olla kohteena.

Jos teet meemin, jonka kuvitus on toisten tekemä ja hauska juttu siinä on aivan jokin muu kuin lainaamasi teoksen aihe, se tuskin parodioi sitä ja näin ollen kuvitukseen tarvitsisi luvan.

Parodian tekeminen ei välttämättä ole ihan ongelmatonta muutenkaan. Laissa ei määritellä parodiaa, vaikka ehkä pitäisi ja parodiasta on suomessa ilmeisesti vain kerran joutunut joku ongelmiin. Senkin kerran vain siksi kun parodia oli liian hyvää ja siitä loukkaannuttiin. (Pelastakaa pedofiilit)

Meemikuvien levittely on usein laitonta.

Jos et tiedä onko kuvan tekijä tai oikeuksien omistaja luopunut oikeuksistaan tai sallinut levitystä, ei kuvaa saa periaatteessa levittää. Somessa kuitenkin vallitsevat viidakon lait ja kaikkia ei yksinkertaisesti voi rankaista ja yksittäisten rankaisu näyttäisi helposti mielivallalta. Toisaalta somen jakamistoiminnot usein voidaan tulkita lailliseksi linkittämiseksi, mutta usein meemejä jaetaan myöa ristiin somesta toiseen, eikä kyse ole enää siitä.

Tästä piraatit ovat puhuneet ennenkin. Aiemmin nuoret "warettivat" musiikkia ja elokuvia ja sitä teki niin suuri osa, että ajateltiin olevan mieletöntä pitää tiedostonjakoa laittomana. Nykyään on puhuttu että Netflix ja Spotify olisivat syrjäyttäneet tiedostonjakamisen. Sinänsä onkin, mutta toisaalta meemeily somessa on nykyajan tiedostonjakamista jossa usein ymmärtämättäkin rikotaan tekijänoikeuksia. Nettikulttuuria, jossa tekijänoikeuslaki ei pysy perässä. Toki tekijänoikeuden rikkominen on usein asianomistajarikos, ja uhrin täytyisi näin ollen tehdä itse asialle jotain eikä ongelmiin joudu jos kukaan ei valvo tekijän oikeuksia.

Perikatomeemihän yritettiin kitkeä Internetistä, vaikka siinä on selvää parodian ainesta kun siinä naureskellaan Hitlerille joka raivoaa milloin mistäkin pöljästä. Kitkeminen ei kuitenkaan onnistunut.

On tosiasia että iso osa meemeilystä tapahtuu laittomasti. Olisi sinänsä mahdollista selkeyttää tilannetta pistämällä alkuperäisiin vaikka jokin CC-maininta, joissa kerrotaan mitä kuvalla saa tehdä, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan laajasti. Mielestäni meemeilyäkin tulisikin ehkä laillistaa yksiselitteisemmin. Ehkä jollain tavalla rajoittaen sitä yksityishenkilöille, ettei esimerkiksi mainokset ole täynnä pakotettuja meemejä. Toisaalta mikä sitten on meemi ja vaatiiko se levinneisyyttä ja meemihän ei voi olla levinnyt jos vasta teit sen ja leviäminenkin riippuu muista ihmisistä. Vaatii mietintää.


Meemejä käytetään politiikassa ja on kai aina käytetty ja se on ok.

"Verotus on varkautta", "tuotteen arvo tulee työntekijän työstä", etc. ovat aika selkeästi meemejä, eli politiikassa on käytetty meemejä about aina. Ongelmalliseksi tekijänoikeuksien kannalta tilanne muodostuu kun käytetään meemikuvia tai videota, tai nimenomaan toisten tekemiä eli toisten teoksia. Tällöin joudutaan joko hankkimaan lupa, käyttämään vanhaa materiaalia joka ei tarvitse lupia, tai mahdollisesti tekemään parodiaa.

Piraateissahan on levitelty meemejä ja me tykätään niistä, mutta meillä on ehkä puolueen nimestä johtuen helppo parodisoida nimenomaan merirosvoaiheisia juttuja. Lisäksi meillä on jonkun nyymin lanseeraama #haltiajäbä varapuheenjohtajana, joten parodia suorastaan kirjoittaa itsensä.

Meemikuvien ja videoidenkin käyttäminen politiikassa on mielestäni OK. Tosiasia kuitenkin on, että jos se käyttää muiden suojattuja teoksia ja ei ole parodiaa, sen levittely tarvitsee luvat. Meemin kopiointi ei välttämättä tee videosta parodiaa ja edelleen olen sitä mieltä ettei edellisessä tekstissä viittamani video ole parodiaa, eikä sellaisen luvattoman levittelyn tulisi olla siis luvallista kampanjoinnissa. Videon tekijä ei myöskään käsittääkseni ole väittänyt sitä parodiaksi.

Harva, joka ei halua kokonaan hävittää tekijänoikeuksia, varmaan haluaa että mitä tahansa muunnelmaa voidaan pitää parodiana.

---

Suosittelen kaikkia jotka pitävät tekijänoikeuslakia ongelmallisena äänestämään puoluetta joka haluaa nykyaikaistaa sitä.

"Suomen tekijänoikeuslaki ei nykyisellään vastaa digiajan tuomiin tekijänoikeudellisiin ongelmiin. Yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä käyttäjät voivat välittää ja jakaa tiedostoja välittömästi internetissä. Parodian asema sosiaalisessa mediassa on enenevissä määrin kasvava. Alkuperäisiä teoksia muokataan verkossa ja niistä tehdään parodiateoksia esim. kuvan tai äänimuokkauksen avulla. Monissa tilanteissa tekijänoikeudet sivuutetaan tai ei edes tiedosteta sitä, että tekijänoikeuksia on mahdollisesti loukattu. Internetistä löytyvä materiaali käsitetään usein siten, että se on kaikkien vapaassa käytössä ja muokattavissa, vaikka todellisuudessa asia ei olisikaan näin.

...

Oikeuskirjallisuudessa ei ole niinkään otettu kantaa siihen mikä on sallitun ja kielletyn parodian välinen raja. Kielletty parodia on mielestäni sellaista, jossa jälkiperäisteosta puolustellaan ”parodiana”, vaikka todellisuudessa taustalla ovat muut intressit."
Mitä voi tehdä parodian nimissä? – Parodia tekijänoikeuden rajoitusperusteena - 2018, pro gradu, Hanna Salmela 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat