Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Arvot 5.4: Pohjimmiltaan elämässä vallitsee kilpailu resursseista ja vallasta, eikä siinä pärjää ilman taistelua.

Teoston ruma temppu

​Teosto on Suomessa estänyt oikeuden suurimpaan osaan musiikkivideoista videoiden suoratoistopalvelu Youtubessa.

 

Luomumaatalous - eurooppalaisen keskiluokan harrastus?

Maapallolla on 2017 noin 7,6 miljardia ihmistä ja väestö kasvaa noin 83 miljoonan vuosivauhtia kertoo Wikipedia. Vaikken pidä lähdettä täysin luotettavana, uskon YK:n arvioon, että vuonna 2030 meitä on 8,6 miljardia ja 2050 peräti 9,8 miljardia.

Ympärilläni on vannoutuneita luomuihmisiä, joiden mukaan luomu pelastaa maailman. Olen tämmöinen keskinkertaisuus matematiikassa, mutta ole ihmetellyt kovasti sitä, miten luomumaatalous pystyy päihittämään tehomaatalouden jos väestönkasvu on nykyisen kaltaista?

Kuka puhuu totta? Kuka valehtelee?

Ensimmäinen blogi kirjotukseni, mutta tässä oli jo pakko itsekkin päästä kertomaan ajatukset tästä hallituskriisistä, jos sitä siksi voi edes sanoa.

 

Vihreää virtaa Joensuusta

Joensuun keskustalla on mahtavan vihreä ja vireä kuntavaaliohjelma.

 

Tutustu siihen osoitteessa www.joensuunkeskusta.fi

Tässä muutamia nostoja

Joensuussa on paljon erialojen huippuosaajia ja menestyjiä, upea luonto ja aktiivinen maaseutu monine mahdollisuuksineen. Maa- ja metsätalous, biotalous sekä tämän alan jalostus, tutkimus, koulutus ja kehittämistoiminta ovat joensuulaista elinvoimaa parhaimmillaan. Perinteinen maa- ja metsätalous ovat osa nykyaikaista biotaloutta ja tarvitsemme puhdasta lähiruokaa.

Ehdokaspäiväkirja, neljäs viikko

Ma-ti 20-21.03: Intensiivinen työrupeama, vaalikampanja velloo paikallaan.

Ke 22.03: valokuvaustilaisuus listalaisten kanssa. Melkein joudun Suomi ensin -miehen viereen. Hänellä on leijona rinnassa. Syötän työmatkalla ihmistään taluttaville koirille leipää ja saan kaksi äänestyslupausta! Tavoitteena on saada vähintään kymmenen ääntä. Muuten tulee nolo olo!

To 23.03: Erik Bruun arvostaa kristillisdemokraattien julisteita, khihihihh!

YLE on veronmaksajien äänitorvi ja luottamuksen vakaa palvelu!

Ei liene yhdentekevää, miksi Ylen toimintaan on ajautunut ulkopuolelta ammuttuja sirpaleita.

Yhdentekevää ei ole myöskään, että sirpaleet ovat rikkoneet luottamusta. Ovat rikkoneet turvallisuuden tunnetta, jonka pitäisi toimia kaikkien veroamaksavien suojamuurina.

Maksamme, kukin varojemme mukaan Yle -veroa.  Veroa, jolla taataan yhdenvertainen uutisointi ja ohjelmatarjonta.

Huolimatta siitä, että pääministeri Sipilä tunsi omassatunnosaan tehneensä kaiken oikein, hän hermostui ja aloitti pommituksen toimittajaan, joka kirjoitti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä