*

Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Gallup-kannatus

Poliittinen ravinnetasapaino

Maanviljelyksessä viljelijät tekevät maanäytteillä tiluksistaan viljavuustutkimuksia. He tietävät, että niukin arvo määrittää sadon määrää oleellisesti. Siksi ravinnekarttaa katsotaan hyvin tarkasti. Jos omilta mailta puuttuu booria tai kuparia sitä sinne heti päätetään lisätä. Joskus on ravinteiden merkitystä kuvattu saavilla, jossa alin kapula päästää veden valumaan pois, vaikka kaikki muut kapulat olisivat kunnossa, se yksi rako riittää pettämään koko sato-odotukset.

Valtuustopaikat piraattien ulottuvilla!

Gallupit näyttävät Piraattipuolueelle todella hyvältä ja ennustavat meille paikkoja. Muistutan kuitenkin galluppien olevan vain galluppeja ja että vain äänillä päästään valtuustoihin.

Eduskuntavaalikannatuksemme oli 0,85%. Tämän jälkeen Taloustutkimus on todennut 2016 maaliskuussa videolla kannatuksemme nousseen huimasti (04:20), jopa puoleen "muut"-palkista, joka oli silloin 2,5%. Muualla on myös uutisoitu meidän olevan ainoa eduskunnan ulkopuolinen kasvava puolue.

Kunnallisvaaliehdokkaiden irtisanoutuminen hallituksen linjasta, taktiikkaako?

Yhä enenevässä määrin hallituspuolueiden kunnallisvaaliehdokkaat näyttäisivät irtisanoutuvan hallituksen kiusallisimmista esityksistä ja suunnitelmista. Todennäköisesti ensimmäisten galluppien tulokset ovat pelästyttäneet kunnallisvaaliehdokkaat pahasti - nythän näyttäisi siltä, että pataan on tulossa ja huolella.

Demarit kärjessä, persut hännillä

 

Ylen gallup-tulokset 3.11. ovat hyvinkin odotetunlaiset: SDP on vakiintunut kärkeen ja PS vastaavasti takiaispuolueeksi. Keskustan kannatuksen lasku on sekin odotettu; sen alku kesti vain arvioitua kauemmin.

Perussuomalaisten puoliintumista eduskuntavaaleista on selitetty rasismilla ja muilla edustajien töppäilyillä. Totuus on poliittisen historian ja lainalaisuuksien perusteella kuitenkin toinen.

Kolme syytä, miksi Perussuomalaiset on miesten puolue

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo vastasi Ylen A-studiossa toimittajan kysymykseen, miksi perussuomalaiset on miesten puolue, näin: ”Perussuomalaiset on aina ollut asialinjalla oleva puolue. Asiakeskeisyys erottaa meitä tunnepohjaisesta politikoinnista. Usein naisella tuntuu olevan se tunne vahva, jonka mukana mennään mieluummin, tai vahvemmin. Me ollaan ehkä kylmän tuntuisia, kun keskitymme asioihin.”

 

SDP gallupin hurmoksessa

Demaripoliitikot jakavat hurmoksessa omilla facesivuillaan YLE:n viimeisintä gallupia, jossa he ovat nousseet ykköseksi.

"Perussuomalaiset toisten tekemien virheiden maksumiehinä"?

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (PS) kaataa blogissaan perussuomalaisten hallitukseen menonsa jälkeen kokeman kannatuksen laskun kokonaan muiden puolueiden syyksi. Hän ihmettelee sitä, että gallup-kyselyissä kansa rankaisee ainoastaan perussuomalaisia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä