Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Jalkapallo

Kaupunkien lumityökalustot

Omassa kotikaupungissani näyttää kaupungin lumityökalusto olevan perin onnetonta plaatua.

Lumiaura tulee syrjäkaduille joskus iltapäivällä, yöllisen lumipyryn jälkeen, tai,  riippuen siitä miten iso lumipyry ja miten kovilla kalusto on, niin kenties vasta seuraavana päivänä.

Siihen asti pitää omakotiasujan pärjätä. Toki jos käytössä on nelivetoinen katumaasturi, niin se kyntää kyllä kinosten läpi valtateille, mutta jos kyseessä on etuvetoinen ja kitkarenkailla varustettu peli, niin matka voi tyssätä nietoksessa ylämäkeen.

Espanjan poiisi pelkää keltaista

Aina silloin tällöin näkyy suomalaisessa ja kansainvälisessä mediassa toive, vaatimus, ettei politiikkaa saa sotkea urheiluun. Se on ns. hurskas toive, joka ei koskaan toteudu, jos poliitiikka painaa urheilua enemmän. Näin kävi eilen sunnuntaina Madridissa.

Real Madridin kotistadionilla San Bernabeulla pelattiin sattuneista syistä Etelä-Amerikan Mestarien liigaa vastaavan Copa de Libertadoresin loppuottelu kahden Argentiinan ja samalla pääkaupungin Buenos Airesin mahtiseuran Boca Juniorsin ja River Platen välillä.

Syntyperä ja törkyposti

Kun riihimäkeläisen lasinpuhaltajan jälkeläinen Ola Toivonen teki  Ruotsille maalin Saksa-ottelussa, hän oli juhlittu sankari. Kukaan länsinaapurissa ei nähnyt tarpeelliseksi mainita hänen suomalaisia sukujuuriaan. Sinikeltainen asu riitti hyväksymään hänet joukkueeseen.

Kun assyyrialaista syntyperää oleva Jimmy Durmaz aiheutti taklauksellaan vapaapotkun jonka seurauksena Saksa sai voittomaalin, alkoi sosiaalinen media täyttyä törkypostista.  Rasistista haukkumista, jopa tappouhkauksia. Aivan kuin hän olisi tahallaan halunnut Ruotsin häviävän.

Valuvikainen futis on sirkushuvia kansalle

# Jalkapallo on muuttunut brittiläisen työväenluokan vapaa-ajajan potkiskeluajanvietteestä FIFA:n vetämäksi globaaliksi miljardibisnekseksi. MM-pelejä seurataan ilta illan jälkeen jopa Suomessa, joka ei ole koskaan pelannut suurturnauksissa. Yle näyttää pelejä televisiossa jopa enemmän kuin osanottajamaat.

Kannattaako fudista hehkuttaa jopa Ylessä?

# Venäjällä järjestetään kuulemma fudiksen MM-kisat. Sitä ei voi olla huomaamatta edes Suomessa, vaikka meikäläiset putosivat kelkasta jo aikoja sitten. Suomenkin media hehkuttaa Venäjällä pelattavia jalkapallon MM-kisoja. Ns. vakavasti otettavat lehdetkin ovat kirjoittaneet kisoista ja niiden otteluiden mahdollisista tuloksista loputtomia spekulaatioita. Iltapäivälehdet ovat valmistaneet kisoista komeita erikoisnumeroja, joita myydään kuin häkää.

Ylen tökerö valheuutinen paljastui helpolla potaskaksi

Lukaisin varmuuden vuoksi kahteen kertaan Ylen julkaiseman uutisen Argentiinan ja Israelin perutusta jalkapallo-ottelusta. Juttu oli niin omituinen että en oikein saanut siitä mitään otetta. Vertasin asiaa samasta tapauksesta uutisoineeseen BBC-uutissivustoon ja sitten sain asiaan tolkun.

Yle väitti että Argentiinan jalkapallojoukkue ei voinut matkustaa Israeliin ystävyysotteluun koska Messiä oli uhattu.

Se tuntui olevan koko uutisen ainoa sisältö.

 

https://yle.fi/urheilu/3-10240021

 

Boikotoikaamme jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maailmanmestaruuskilpailut alkavat pian Venäjällä. Jopa urheilumaailmankin korruptoituneisuuden mittarilla Fifa painii omassa sarjassaan myöntäessään kilpailuja Venäjän ja Qatarin kaltaisille maille huolimatta vastustuksesta. Mutta rahalla saa ja hevoselle pääsee, joten Venäjä voi vielä kerran nousta parrasvaloihin järjestämällä erittäin näkyvät kansainväliset kisat ja eittämättä ne tulevat sujumaan ainakin pääosin hyvin. 

Suomen jalkapallon ja innovaatiotalouden romahdus

Jalkapallon kansainvälinen FIFA:n rankingjärjestelmä asettaa Suomen maailman maista sijalle 108, joka on Suomen kaikkien aikojen heikoin. Suomen edellä on mm sellaisia mahtimaita kuin Fär saaret, El Salvador, Mosambik, ja Liettua. Mielenkiintoista on, että rankingin lasku alkoi 2006-2007 samaan aikaan kun maan talouskasvu hyytyi ja alkoi näihin päiviin kestänyt lama.

Yle keskittyy ja syyllistyy urheilukisojen etukäteishehkutukseen

Katsoin juuri Yle 1:n kanavalta yhteenvedon Rion olympialaisten yön tapahtumista. Lähetyksen kesto oli yhteensä 15 minuuttia. Lyhyestä lähetysajasta oli kuitenkin varattu 5 minuuttia eli 33 % tulevan päivän tapahtumien esittelyyn. Naisten golfin edellisen päivän tilanteen raportointiin aika ei rittänyt.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä