Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Maakuntavaalit

Osta ääniä maakuntavaaleihin kun vielä laillisesti voit

Vaikka varmuutta maakuntavaalien ajankohdasta tai ylipäätään niiden toteutumisesta ei ole, olisivat ne silti harvinaislaatuinen uudistus, sillä eihän merkittävää julkista päätäntävaltaa käyttävien valitsemista koskevia uusia vaalityyppejä ihan jokaisena vuosikymmenenä luoda. Tämä on myös voinut jäädä vähemmälle huomiolle lainsäätäjän toiminnassa.

Aiheen tiimoilta minulle heräsikin seuraavanlainen kysymys: Onko laillista yrittää ostaa ääniä sellaisiin vaaleihin, joita ei tekohetkellä ole rikoslain vaalirikoksia koskevissa pykälissä eikä vaalilaissa mainittu?

Joidenkin oikeaoppisuus tulee kalliiksi Suomelle

Oikeusoppineiden (perustuslakiasiantuntijoiden) mukaan kolmien vaalien järjestäminen yhtä aikaa toukokuussa ei käy sen takia, että eduskunta omalla päätöksellään pidentäisi toimikauttaan.

Muodollisesti oikeaoppinen kanta.

Kansanedustajat ovat saaneet valtakirjan tasan neljäksi vuodeksi.

Mutta käytännössä toimikauden pidentäminen noin kuukaudella olisi pikkuperunoita, peanuts. Vallankaappausta ei ole tapahtumassa.

Vaalit maksavat miljoonia järjestäjille ja puolueille. Yhdet vaalit vuodessa olisi aika sopiva frekvenssi.

Keskusta panikoi – ottaa pataan mikäli eduskunta- ja maakuntavaalit yhdistetään

Keskustan rimpuilu maakuntavaalien pitämiseksi ennen eduskuntavaaleja on varsin läpinäkyvää ja silkkaa valtapolitiikkaa. Lähes kaikki muut alkavat olla sen kannalla, että mahdolliset maakuntavaalit pidetään samaan aikaan eduskuntavaalien yhteydessä. Keskustalle tämä on nykyisillä kannatusluvuilla kuitenkin melkoinen ongelma.

Mahdollisuuksien maakuntavaalit

 

Maakuntavaalit ja -valtuustot tarjoavat paljon mahdollisuuksia yhteiskunnan rakenteiden ja ilmapiirin parantamiseen. Mahdollisuuksia avautuu runsaasti juuri sellaisista syistä, joiden varjolla maakuntauudistusta, -valtuustoja ja -vaaleja on arvosteltu ja arvostellaan.

 

Sote-lausunnon vaikeat yksityiskohdat

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan sote-uudistuksesta 1.6.2018 antama lausunto on herättänyt poikkeuksellisen paljon huomiota. Media spekuloi hallituksen kaatumisella, mutta ainakaan itselleni ei lausunnossa kovin suuria yllätyksiä ollut. Olisi lainvalmistelun kannalta ollut kieltämättä outoa, jos Sipilän hallituksen esitys olisi toiseen kertaan laitettu sakkokierroksille.

TULEEKO MAKUSOTE-UUDISTUS VAI EIKÖ TULE?

Onko päivääkään, ettei näistä uudistuksista joku korkeasti koulutettu asiantuntija esitä omaa mielipidettään, varsinkin sote-uudistuksesta.

Vallan vahdit ovat heräämässä maakuntauudistuksen aikatauluongelmiin

Ilokseni huomaan, että oikeuskansleri on ottanut kantaa maakuntavaalien aikatauluun:

“Hakonen ilmoitti valiokunnalle, että oikeuskanslerinviraston näkemys on, että käsittelyssä olevan lakipaketin ja maakuntavaalien välillä pitää olla noin puoli vuotta aikaa. Oikeuskanslerinviraston perustaa näkemyksensä perustuslakiin.”

Soten aikatauluahdistus

Helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua on vuonna 2018 vietetty kesäisissä tunnelmissa. Kesä ja kesäloma on varmasti paitsi kansalaisten, myös kansanedustajien mielessä. Loman houkutuksen tietävät myös Sipilän hallituksen ministerit ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien ryhmyrit, jotka ilmojen lämmittyä kiiruhtivat ilmoittamaan kansanedustajille, ettei lomia ole luvassa, ennen kuin sote- ja maakuntauudistus on eduskunnassa hyväksytty.

Maakuntavaalien ehdokasasettelusta

Viime viikonloppuna sain osallistua Keskustan Peräpohjolan piirin vuosikokoukseen Simossa ja Keskustan Lapin piirin vuosikokoukseen Savukoskella. Molemmissa tapahtumissa oli mukavasti väkeä paikalla. Savukoskellekin oli tullut reilut 100 henkeä.

Molemmissa kokouksissa asetettiin ehdokkaita maakuntavaaleihin. Yhteensä Lapin maakunnassa Keskustalla on nyt 66 ehdokasta, ja 22 ehdokasta vielä puuttuu.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä