Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Poliittiset virkanimitykset

Jyrki Kataisen poliittinen testamentti

Jyrki ilmoitti antavansa tilaa vaimonsa poliittiselle uralle – rouva Katainen haluaa yrittää Suomen eduskuntaan. Jyrkiltä jalo ja oikea päätös omalle poliitikon uralle, joka alkoi kauan sitten kokoomusnuorista – uutisoitiin valtakirjavilpistä [1 …

… niin tai näin, mutta se vei kauas Siilinjärveltä – aina EU' n huipun tuntumaan saakka, tosin mandaattipaikalle – napaten joidenkin mielestä härskisti eurobyrokraattori Alexander Stubbille ”varatun paikan” [2.

 

Keskustan ajama Ruokavirasto on tarpeeton puliveivaus

Hallituksen esitys uudesta Ruokavirastosta, johon yhdistettäisiin nykyinen Maaseutuvirasto ja Elintarviketurvallisuusvirasto, on aivan turha hanke, jonka taustalla on Keskustan valtapolitiikka ja tavoite saada nimitettyä uuteen virastoon sopiva johto ennen vaalikauden loppua. Monien kummastukseksi 2016 Tiilikainen käynnisti selvityksen yhdistämisestä vaikkei sille olla nähty mitään erityistä tarvetta, sillä tehtävien päälekkäisyyttä tai synergiaetuja ei ollut juurikaan nähtävissä.

Eurooppalaisten palkkiovirkojen perässä

Timo Soinin, Sampo Terhon ja Jussi Niinistön todelliset karvat paljastuvat. Penseydestään EU:ta ja muuta ylikansallista yhteistyötä kohtaan - tai ainakin siihen itsensä poliittisesti brändännyt - tunnettu Soini ja uusi vaihtoehto -ryhmä osoittivat todelliset karvansa järjestämällä puoluetoverinsa ja ex-ministeri Hanna Mäntylän korkeaan eurooppalaiseen virkaan.

OKM:ssä jälleen puliveivaus: Väyrysen apulainen nuorisopolitiikan rahavirkaan

Joulupukki tuli Joonas Könttä -nimiselle nuorelle maisterille tänä vuonna varhain. Joulukuun alussa hänet nimitettiin opetus- ja kulttuuriministeriössä täytettävänä olleeseen pääsihteerin virkaan.

Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston arviointi- ja avustustoimikunnassa oleva virka on merkittävä, koska tehtävässä toimiva henkilö valmistelee kaikkien, myös poliittisten, nuorisojärjestöjen valtionapuasiat.

Suomen Pankin johtajapeli kummastuttaa

Suomen Pankissa on täytettävänä kaksi johtajan paikkaa. Lisäksi pääjohtajan paikka tulee pian avoimeksi. Asia on herättänyt runsaasti henkilöspekulaatioita mediassa. Missään ei ole kyseenalaistettu tai kritisoitu sitä, ovatko nämä EKP:n sivukonttorin nimitykset miten tarpeellisia.

Suomen Pankin mukaan sen tehtäväkentässä on neljä selkeää ydintoimintoa: rahapolitiikka ja tutkimus, rahoitusvalvonta, pankkitoiminta sekä rahahuolto.

Näkökulma: Poliittiset virkanimitykset ovat korruptiota

Kuntien ja valtion virkamiehet on nimitetty aina pienestä ja poliittisesti sitoutuneesta joukosta, vaikka suurin osa suomalaisista ei kuulu mihinkään puolueeseen. Edellisen mittauksen mukaan puolueisiin kuului enää noin kuusi prosenttia äänioikeutetuista, kun vielä 1970-luvun alussa heidän osuutensa äänioikeutetuista oli kolminkertainen. Jotkut epäilevät, että suomalaiset olisivat yksinkertaisesti vain liian huonoja löytämään poliittista kotiaan, kun taas toisten mukaan suomalaiset ovat menettäneet luottamuksensa poliittiseen järjestelmään.

Päätöksenteko osaksi yhteiskuntaa

Päätöksenteko ja päättäjät ovat mielestäni liiaksi erkaantuneet yhteiskunnasta. Vika ei ole yksin päättäjissä (poliitikot) vaan syytä on varmasti myös virkamiehissä sekä itse järjestelmässä.

Olemme rakentaneet järjestelmän jossa joustolle ja inhimillisyydelle ei ole juuri sijaa. Demokratia ei toteudu toivotulla tavalla ja sääntely tukahduttaa luovuuden.

Minusta nyt jos koskaan olisi aika palata jälleen maankamaralle alas rakennetuista pilvilinnoista ja ryhtyä töihin ennen kuin on liian myöhäistä.

Vanha puolue nimeltä Perussuomalaiset

”On pe­rus­tel­tu­ja väit­tei­tä, et­tei te­ke­mis­tä ole riit­tä­väs­ti kal­lii­seen vir­kaan. On­ko ol­ta­va näin mon­ta apu­lais­joh­ta­jaa?” Näin Jaakko Niinistö (ps.) kommentoi Vantaan apulaiskaupunginjohtajan paikkaa (HS, 18.10.2012). Hän sanoi lisäksi, että Perussuomalaiset eivät havittele omaa johtajapaikkaa, vaikka puolueesta tulisi Vantaan kolmanneksi suurin puolue.

Älä syytä pelaajaa, syytä peliä.

Poliittiset virkanimitykset ovat jäänne menneisyydestä, josta pitäisi jo nyky-yhteiskunnassa päästä eroon. Töihin pitäisi valita pätevimmät, ei puolueiden suosikkeja. Ja tämän pitäisi päteä Punavuoresta Posiolle, ihan koko Suomessa. Kuntiin tarvitaan pormestarimalli.

Virkamies, - luomakunnan kruunu

Virkamiehet ja poliitikot käsi kädessä

 

Poliitikot ovat kuin kirvoja, eli herkkähipiäisiä pehmeitä ja erittäin persoja nuorille versoville yhteistyön aluille. Poliitikot imevät ihmiskunnan solunesteet puolueiden omiin taskuihin, ja puolueet ovat siitä huolimatta aina persaukisia.

Suomessa elää tuhansittain poliitikkoja näistä suuri osa on punaisten listojen poliitikkoja. Poliitikkoja on esiintynyt maapallolla permikaudelta lähtöisin sillä silloin ilmestyivät ensimmäiset kirvat katukuvaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä