Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Tynkkynen

Perussuomalaisten linja kansankiihotukseen?

Perussuomalaisten linja puolueen kansankiihottamista tuomion saaneisiin ja kohuja aiheuttaneiden aiheuttaneisiin aktiivipoliittiikoihinsa näyttää kovasti muuttuneelta. Ennen "jytkyjä" Soinin suhtautuminen oli kovin tiukka. Hän omien sanojensa mukaan ei hyväksynyt rasismia missään muodossa puoluessaan. 

Kuitenkin puolueessa on joukko kansanedustajia ja yksi europarlamentaarikko, jotka ovat  sakkotuomioon saaneet kansakiihottamisesta  ja/tai myös uskonrauhan rikkomisesta.

Sananvapaus?

Onneksi Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Donald J. Trump.

Tarkoitan ennemminkin, että onneksi Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin.

 

Nyt meillä on jälleen mahdollisuus keskittyä kansallisesti tärkeämpiin asioihin, kuten "Burger da Saliva"- ja "Maan nälkä"-yhtiön kaltaisiin kansakuntaa ravistuttaviin asioihin.

 

Puolueiden kaappaama kansanvalta, onko sille vaihtoehtoja?

Tänään saatiin lukea kaikkien kompromissien äidistä ja anopista, kun Sebastian Tynkkynen ”otettiin takaisin” puolueeseensa, siis Perussuomalaisiin. Kompromissiksi Tynkkynen tätä itse kuvaili. Tässäpä tämän kompromissin sisältö: Tynkkynen luopui puolueen varapuheenjohtajuudesta, johon tämän oli puoluekokous valinnut ja haki puolueen jäsenyyttä, eli kautta rantain siunasi laittoman päätöksen omasta erottamisestaan. Selvää on, että Tynkkysen vaatimaa kokousta ei ole tulossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä