Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Urkintalaki

Juha Sipilältä urkintalupaus

Tukholman terroriteon ruumiiden sopivasti kylmettyä ja vaalihuoneistojen ovien napsahdettua lukkoon pääministeri Juha Sipilä (kesk. tied.) pystyi jälleen kertomaan, mitä ajatteli. Sipilä vaati ns. urkintalain eteenpäin viemistä nopeutetulla aikataululla.

Kansalaisvalvontaa lisää? Ei kiitos

Tukholman autoisku on lisännyt rajusti vaatimuksia verkkovalvonnan laajentamiselle ja poliisin urkintaoikeuksille. Olen syvästi huolestunut suomalaisten vauhkoontumisesta. Yksittäiset iskut eivät ole ilon aihe, kun ne kohdistuvat joillakin heihin itseensä. Mutta onko meidän jokaisen pelättävä, menetettävä yöunemme tai lähdettävä kantamaan betoniporsaita kirkonkylän apteekin ja S-marketin eteen. Ei tarvitse. Terrori-iskujen uhka Suomessa on olemassa, mutta mitätön. Meidän tulee tuhat kertaa enemmän pelätä liikenneonnettomuutta tai katuväkivaltaa kaupungeissa.

Miksi "Ei salattavaa, ei pelättävää" pitää paikkaansa - Ja miksi ei?

 

Puolustusvoimat puolustusministeriön avulla kaipaa laajempia tiedusteluoikeuksia Suomeen. Laajennukset ovat niin merkittävät, ettei nykyinen perustuslakimme taivu siihen - Niinpä saman muutoksen alla elää pyrkimys heikentää perustuslaillista yksityisyyden suojaa. Ilmapiirin perusteella vaikuttaa siltä, että muutokset tulevat voimaan vielä tämän hallituskauden aikana.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä