Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Adolf Hitler

Valehtelemalla vaalivoittoon?

Olen keskiviikosta saakka ollut vaalikiertueella. Skodan matkamittariin on kertynyt lähes 2.000 kilometriä kun olen vieraillut Rantasalmella, Lappeenrannassa, Siilinjärvellä, Äänekoskella, Seinäjoella, Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Seinäjoella. Eilen tulin kotiin klo 22.00 ja tätä kirjoitettaessa on meneillään huoltotauko Vantaalla.

Saksalainen sankari Henning von Tresckow

Näin jälkikäteen voidaan pohtia mitä maailmalla olisi tapahtunut mikäli Hitleriä vastaan tehdyt attentaatit olisivat onnistuneet (sama koskee tietysti myös Stalinia). Ensimmäisen, todella vakavan yrityksen teki Georg Elser 8.11.1939. Hänestä kirjoitin blogin vuonna 2010, mutta nyt ei puhuta hänestä eikä myöskään Claus von Stauffenbergista, joka hyvin on yleisessä tiedossa ja josta on tehty lukuisia dokumentteja.

Saksa tulee väkevänä ulos historiastaan II

Media rummuttaa voimakkaasti Chemnitzin mellakoista – uusnatsit (so. uuskansallissosialistit), kuten liki kaikkia äärioikeistoryhmittymiä kutsutaan, vaikka Saksassa kansallissosialismiin liittyvät järjestöt ja NSDAP' n aikaisten ohjelmien julkistaminen merkkeineen ja tunnuksineen on kielletty.

Populismi – kansalle mitä kansa ymmärtää!

Populisti osaa kertoa kiintoisasti ja kuulijoita herättävästi asioita, jotka normipoliitikoilta soljuvat kauniisti, mutta tyhjän merkityksettömästi tai kätketysti. Populisti osaa sanoa asiansa ytimekkäästi kansalaisten ymmärtämällä tavalla – siksi sitä halutaan nyt riekkua alhaisimmaksi vaistoksi.

Hitlerin ihannoinnista

vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv.

Kukapa rasistiksi tunnustautuisi

"Hitler tappoi lukijat, Stalin kirjailijat, kuului isäni kiteytys jiddisin kielen katoamisesta." (Katja Petrovskaja: Ehkä Esther, 2015)

Mielipiteen vapaus ei miellytä kaikkia.

Eipä ehtinyt kauaa mieleipiteeni olla esillä, kun joku oli jo polttanut päreensä siihen että sanoin "Hitlerin olleen hieno mies." Vai olisiko profiilini ilmianto johtonut siitä, että mielipiteeni vammaisten likvidoinnista ei kohdannutkaan sananvapauden pöytäkirjaa, kuin jos olisin perussuomalaiseen ja isänmaalliseen tapaan kritisoinut maahanmuuttopolitiikka ja siinä sivussa antanut ymmärtää, että kuula kalloon on parempi ratkaisu kaikkeen maahanmuutto politiikkaan.

Isä Aurinkoinen ja muita historian suurmiehiä

"Marxin virhe oli Lenin. Leninin virhe oli Stalin. Mutta Stalin ei tehnyt virheitä." (Pentti Saarikoski)

Minua Saarikosken raju ironia viehättää. Tosin tuo "Stalin ei tehnyt virheitä" ei taida enää Venäjällä mennä ironiasta, siellä nyökyteltäisiin vain da, da. Pitäväthän venäläiset nykyään taas Stalinia historian suurimpana suurmiehenä, Putiniakin parempana.

Germania – Suur-Saksa, entä trumppistinen The Great America?

( - ja meidän aikanaan olleet Suur-Suomi haaveet Saksan kolmannen valtakunnan aseveljenä Jatkosodan valmisteluissa – osana suurta Barbarossaa |*)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumppia on vertailu Saksan diktaattoriin Adolf Hitleriin |** – verrannossa kaikuu menettelytapa hallinnossa, toivottavasti ei käskyjen annossa sinne hyytävimpään suuntaan.

Hätkähdyttävä vertailu - Donald Trump ja Adolf Hitler

Tämähän piti tehdä, siksi suuresti näyttää siltä, että Trump muuttaa amerikkalaista käsitystä, vaikuttamista ja oppia maailman hallinnasta – aivan uudella opilla, trumppismilla |1) ---

ENG ~ https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2016/11/07/what-germans-really-think-about-those-hitler-trump-comparisons/ -

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä