Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta gallup

Suomi ilman kepua?

Tätä kirjoittaessa Suomen Keskusta on madannut gallupeissa 13 prosentin tietämillä. En ole koskaan kuulunut Keskustaan, vaikka vetoa sinne olen aina tuntenutkin. Kerran olen äänestänyt keskustalaista ehdokasta, nimittäin Paavo Väyrystä presidentinvaaleissa 2012, ja sitä äänestyspäätöstä en katunut silloin, enkä nytkään. Nyt Keskustan tilanne näyttää varsin pahalta. En kuitenkaan liity ilkkujien ja naurajien joukkoon, vaan olen kepulaisten puolesta vähän murheissani.

 

HS-gallup: puolueista vain PS kasvanut tänä vuonna

Heinäkuun 2019 HS-gallup on julkaistu. Sen olennainen viesti on, etteivät muut puolueet ole tänä vuonna kasvaneet, paitsi PS. Pienet puolueet ovat pysytelleet samoissa lukemissa ja nykyiset keskikastin puolueet vajonneet. Kun tarkastelu ulotetaan vuoden 2018 alkuun, sama viesti korostuu ja selvenee myös Vihreiden kohdalta.

Inhokki- ja suosikkipuolueet Taloustutkimuksen gallupien pohjalta

Ilta-Sanomat oli julkaissut aamusella Taloustutkimuksen gallupin inhokkipuolueista. Viikko sitten YLE oli puolestaan julkaissut saman gallup-laitoksen tulokset puolueiden kannatuksista.

 

 

Perussuomalaisista suurin puolue

Ylen gallup näyttää tänään perussuomalaisille 16,3 prosentin kannatusta. Demareiden prosentti on tasan 19,0.

Kuten tiedämme, gallupit ovat monesti yliarvioineet joidenkin muiden puolueiden lukemia ja antaneet PS:lle liian pienet luvut. Vastaava gallup Ylellä vuonna 2015 ennusti PS:lle 1,0 prosenttiyksikköä todellista pienemmän kannatuksen. Trendi on nyt jatkuvasti ylöspäin. Kuinka korkealle se yltää vaalipäivänä?

Kerrankin pääsin vastaamaan gallupiin, puoluettani ei tiedetty

Minulle tuli tässä toissa päivänä odottamaton puhelu. Se oli taloustutkimuksen puoluegallupin tekijä. Kerrankin tämä sattui minulle, ajattelin. Sillä nykyisessä maailmassahan gallupiin vastaavalla on suurempi valta kuin äänestämässä käyvällä.

Gallupeeraaja kysyi minulta ensin mitä puoluettä äänestäisin jos vaalit pidettäisiin nyt, ja sen jälkeen minulta kysyttiin, mitä äänestin viimeksi. Taisin olla harvinainen haastateltava äänestyshistorioineni. Puoluegallupin jälkeen minulta kysyttiin, millä tavoin olisin valmis ilmastonmuutosta hillitsemään.

Eduskunta vasemmisto-oikeisto -akselilla

Eilen ja toissapäivänä näkyi kaksi gallupia, jotka ajattelin yhdistää. Lähinnä sillä, että miten vasemmisto-oikeisto -akselille eduskunta asemoituu.

 

Kun äänestäjä kysyy, silloin vastataan

Ehdokkaana ollessaan tapaa erilaisia ihmisiä laidasta laitaan. Koskaan ei voi tietää, mitkä teemat ja kysymykset nousevat keskusteluissa esiin. Yritän parhaani mukaan vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka välillä vajavaisena ihmisenä en osaa kaikkiin huoliin ja murheisiin tyhjentäviä ja tyydyttäviä vastauksia antaa. Useimmiten ihmiset kuitenkin ymmärtävät, varsinkin kun rehellisesti myöntää, että jossain asiassa on vielä opeteltavaa. Kysymyksiä tulee myös sähköpostiin ja sosiaalisen median kautta.

 

Ylen gallup ja ikäjakauma

YLE julkaisi eilen gallupinsa puolueiden kannatuksesta ja taustajutusta löytyi myös puolueiden kannatus alle 35 vuotiaiden osalta. Otin kalkulaattorin kouraani ja kertolaskulla laskin puolueiden kannatuksen alle ja yli 35 vuotiaiden ikäluokissa. Alle 35 vuotiaita on äänestysikäisestä noin 26%, ja tuon luvun gallupin perusteella ylitti selvästi vain Vihreät (41%) ja Perussuomalaiset (34%), hännänhuippuna oli SDP 10% osuudella.

Olisi hienoa, jos media ymmärtäisi asian, josta se kyselee?

Helsingin Sanomat 26.1.2019

”Menetitkö luottotietosi? 

Kerro HS:lle, mitä vaikeuksia olet kohdannut asunnon etsinnässä

Maksuhäiriömerkintä on jo vajaalla 400 000 suomalaisella.”

Klikattuani artikkelia, niin se olikin varattu vain tilaajille?

Monellako luottotiedottomalla on maksettu Hesarin digilehti, että voi artikkelin lukea? Saako luottotiedoton edes tilata Hesaria?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä