Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Koirat

Koulukoirat avuksi myös Turussa

KOIRA on ihmisen paras ystävä, jota voidaan koulutettuna käyttää apuna arviolta yli 30 erilaisessa ammatissa. Koirien vaikutusta myös erityislapsiin on tutkittu: koira-avusteisen pedagogiikan avulla on saatu hyviä tuloksia muun muassa autististen lasten sosiaalisten taitojen, empatiataitojen ja kommunikaation kehittämisessä. Koulukoiran läsnäolo on auttanut oppilaita myös keskittymään tehtävien tekemiseen ja parantanut oppimistuloksia.

Togo ja Leonhard — kaikkien aikojen parhaat talviurheilijat.

Suomi sai viimä lauantaina uuden nimen joka joskus hakataan kiveen. Ehkäpä Iivo Niskanen on ensimmäinen hiihtäjä joka voittaa 50 kilometrin hiihdon kaksissa perättäisissä kisoissa. Koreassa pidettyjen vuoden 2018 olympialaisten talvikisojen jäädessä väkisinkin muistojen joukkoon valtaa mielen tietenkin haikeus. Päättäjäispäivän iltana kun tuli tarve selvittää mikä lopulta on Siperianhuskyn ja Alaskanmalamuutin ero johti ajatusten ja muistelusten tie Alaskaan ja yhteen suurimpaan eläimen ja ihmisen yhteiseen sankari-tarinaan.

Päivän Raamattu-pläjäys

Teen poikkeuksen blogini linjasta ja pelkästään siteeraan isoa kirjaa:

Luette evankeliumista Matteuksen mukaan:

1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?

Poliisihallitukselta suhteellisuudentaju ja maalaisjärki hukassa

Jokainen koiranomistaja on varmaan joskus heitellyt koiralleen palloa tai keppiä. Sellaisten koirien, joilta vaaditaan metsästystilanteessa noutoa, kouluttaminen vaatii kuitenkin hivenen enemmän. Onkin ollut ilahduttavaa, että tähän koulutukseen on viimeisinä vuosina kehitetty erilaisia apuvälineitä. Yksi niistä ns. Dummy-heitin, jonka poliisihallitus on nyt suuressa viisaudessaan todennut luvanvaraiseksi ampuma-aseeksi.

Suvaitsevaisuudesta

Kirjoittaminen lähti käyntiin tänään yhdestä facebook-päivityksestä. Näistä samoista nillityksistä mitä näkee joka päivä, ja joihin en yleensä todellakaan viitsi vaivautua edes lukemaan loppuun. Milloin on väärin parkkeerattu, kissat syö linnut laudoilta, mopopojat ajaa ja ääntä tulee eikä kukaan tee mitään ja ne koiranpaskatkin kun jää keräämättä katujen varsilta. Koiriin liittyy tämäkin, ja koirien uittamiseen yleisellä uimarannalla.

Nelijalkaiset helsinkiläiset Musti ja Mirri

Pääkaupunkimme lemmikit omistajineen ovat muutamassakin asiassa eriarvoisessa asemassa verrattuna maamme muihin kuntiin ja ensimmäinen niistä on koiravero. Helsingin lisäksi koiraveroa peritään ainoastaan Tampereella. Suomessa on enää kaksi kuntaa, jotka tätä perivät. Vero on jo lähtökohtaisesti alusta alkaen ollut outo - miksi vain koirat katsotaan olevan verolle pantavia, ei esimerkiksi kissat tai fretit? Helsingin PS nuoret ovat vaatineet koiraveron poistamista ja olen itse tehnyt valtuustoaloitteen asiaan liittyen.

Muinaisjäänne nimeltä koiravero

Onko taloudellisesti ja tasapuolisuuden nimissä mitään järkeä siinä, että Helsinki edelleen perii asukkailtaan koiraveroa?

No ei ole!

Koiraveroa kerätään enää kahdessa kaupungissa, Helsingissä ja Tampereella. Kaikki muut Suomen kunnat ovat luopuneet koiraverosta sen jälkeen, kun veron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1979.

Helsingissä veron jättää maksamatta noin kaksi kolmesta koiranomistajasta. Tietoisen maksamatta jättämisen lisäksi osa koiranomistajista ei enää edes tiedä, että koiraveroja pitäisi maksaa.

Koira- ja hevosharrastuksille yhtäläinen tuki kunnissa

Harrastaminen yhdessä muiden kanssa on parasta syrjäytymisen ehkäisyä. Harrastaessa saa kavereita, itseluottamusta ja kauaskantoisia taitoja. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee perheen varallisuudesta riippumatta olla mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen.

Säilötkö koiraasi kotona?

Koiraa ei pidä koirien käyttäytymispsykologi Lizi Angelin mukaan jättää säännöllisesti yksin kotiin yli neljäksi tunniksi päivässä. Koira on laumaeläin ja kaipaa virikkeitä. Yksin jäädessään koirilla on todettu eroahdistusta ja masennusta. http://www.caninemind.co.uk/dogsneeds.html

Koira, ihmisen paras ystävä on petetty ihmisen toimesta

Huomenna sunnuntaina pidetään Helsingissä Narinkkatorilla (alk. klo 12.00) mielenosoitus koirien ja kissojen julmaa kiduttamista vastaan liittyen Aasian koiranlihamarkkinoihin varsinkin Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Koiranlihamarkkinoissa kysymys ei ole vain ruokakulttuurista ja eläinten tappamisesta ruoaksi, vaan eläimiä tietentahtoen kidutetaan mitä julmimmilla ja painajaismaisimmilla tavoilla. Koirien ennen kuolemaa kokeman voimakkaan pelon ja kivun nähdään myytin mukaan vaikuttavan positiivisesti syötävään lihaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä