Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Uusi Suomi

Vaikuta siihen, millainen uudesta Puheenvuorosta tulee!

Uuden Suomen Puheenvuoro ja sen sisarpalvelu Vapaavuoro menevät ensi vuonna uusiksi. Olemme käynnistämässä projektia, jonka uskomme johtavan nykyistä selvästi kehittyneempään blogipalveluun niin teknisesti kuin muutenkin.

Tämä nykyinen Puheenvuoro on vuosimallia 2010, joskin kehitystyötä on vuosien varrella tehty paljon. Joku voisi sanoa, että jo on aikakin uudistaa.

Itse verkkolehti Uusi Suomi perustettiin tasan 11 vuotta sitten 10.10. 2007. Uutispuolikin menee tässä yhteydessä remonttiin.

Uusia journalistisia haasteita

Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari ajoitti lukiolaisen pitkän vuodatuksen just presiis kohdalleen persujen puolesta.

Onneksi olkoon päätoimittaja Markku Huusko

Markku, onneksi olkoon!
Läheskään kaikesta en ole samaa mieltä, mutta ei siinä mitään mieltä olisikaan.
Ainakin olet ollut eittämättä uskollinen omalle linjallesi ja omille näkemyksillesi.
Joten onneksi olkoon!
Terveisin,
Huuska

PS.:

Verkkouutiset:
"Uuden Suomen päätoimittaja palkittiin uraauurtavasta työstä verkkojournalismin parissa.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko on saanut Kansalliskustannuksen journalistipalkinnon.

Puheenvuorolainen, voit päästä Kauppalehteen

Uusi Suomi ja Kauppalehti tiivistävät sisällöllistä yhteistyötään siten, että Uuden Suomen blogialusta Puheenvuoroon kirjoitettuja tekstejä aletaan julkaista Kauppalehdessä, sekä paperille painettuna että verkossa.

Julkaistavat kirjoitukset valitsee Kauppalehden pääkirjoitustoimitus. Ne näkyvät lehden Debatti-osiossa, joka ilmestyy maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Uusi levityskanava tuo lisänäkyvyyttä hyville kirjoituksille. Uskomme, että tämä palvelee teitä puheenvuorolaisia.

Eroon roskapostista vai US profiilista?

Elisan palvelujen asiakkaana vuodesta miekka ja kypärä minulla on ollut sähköpostitili, joka on pikkuhiljaa ollut täyttymässä roskapostista. Ns. nigerialaiskirjeitä ei enää tule eikä juuri edes potenssilääke-mainoksia. Aurinkolaseja saisi edullisesti ja kryptovaluuttaa yritetään kaupata. Lainatarjouksia toisensa perään.

Neljäs valtiomahti ja todellisuus!

Sanomalehdistön tavoite on juhlavissa puheissa olla Suomessa neljäs valtiomahti ja siten valtaapitävien kritisoija sekä yhteiskunnallisen olosuhteen kehittäjä, mutta mitä on todellisuus tällä hetkellä?

IL-US-kannatusmittauksen äänet

Ylen ja IL-US kannatusmittaukset eroavat toisistaan huomattavasti. Katso kuvat suurempana klikkaamalla niitä.

Ylen toukokuun kannatusmittaus edustaa paremmin eduskuntavaalien äänestysaktiivisuutta.

Antamattomat äänet jätetään näyttämättä äänestysaktiivisuuden hillitsemiseksi. Useasti kuullun mielipiteen mukaan vain "oikein" äänestävät ovat hyväksyttyjä äänestämään.

Eniten hyötyvät kärkipuolueet.

"Kiitos" medialle.

 

Uusi Suomi vaikuttaa: Teollisuusliiton tiedotteen virheellinen uutisointi

Uusi Suomi uutisoi toissapäivänä seuraavasti: Ay-liikkeessä kovaa lakkopeliä: Rikkuri joutuu selittämään työntekoaan – kuuluu Teollisuusliittoon tai ei. Itse tekstissä kerrotaan: "Jos Teollisuusliiton sopimusaloilla työskentelevä tekee perjantaina töitä, vaatii työpaikan ammattiosasto häneltä selityksiä, vaikka henkilö ei kuuluisi Teollisuusliittoon."

Miten Uuden Suomen toimitus on päätynyt tähän väittämään?

“Maan vaikuttavin blogipalvelu”

Otsikon mukaisesti sanotaan Puheenvuorosta. Mielestäni se on totta, ainakin lukijamäärillä mitattuna. Lukijoita blogini jutuilla on ollut jutusta riippuen jopa tuhansia, joskaan parintuhannen raja ei taida olla koskaan ylittynyt. Ei taida mikään muu alusta, Blogger tai Wordpress moiseen pystyä, vaikka niitä listataankin esimerkiksi Oikotieto.fi -palvelussa.

Hyvää Joulua USARIN lukija!

Haluan kiittää kaikki Uuden Suomen lukijoita ja toivottaa hyvää siunattua joulunaikaa. On aika laskeutua 3. adventtiin.  Myös vuosi 2017 alkaa olla kohta kulunut loppuun ja siksi tämä onkin vuoden viimeinen blogi (jollei mitään suurempaa tule). Kiitos kun olette jaksaneet – aika lukuisasti – kahlata läpi allekirjoittaneen ajatuksia.

Laitan tähän hyviä toivotuksia ja siunauksellisia ojennuksia kaikille järjestyksessä: ”itse kullekkin säädylle ja jokaiselle kuin talossa on”.  

Hyvää Joulua Sauli!

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä