Poliittinen Piraatti Nyt blogahtaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Vaalit

Jälkipuintia

Kolmekymmentä ääntä, läpimeno oli siis hilkulla.

Olen tyytyväinen tulokseen, kun vertaan sitä kampanjointini määrään. Kävin kilpalijoiden vaalitilaisuuksissa ja kirjoitin blogia. En mainostanut lehdissä, en kiertänyt turuilla enkä toreilla. Omaa rahaa en käyttänyt kampanjointiin lainkaan. Siinä auttoi myös se, että sain Tähtiliikkeeltä vapautuksen ehdokasmaksusta. Rohkenen jopa väittää, että saamani äänisaalis on yksi Suomen halvimmista.

Kyllä me nyt hallitus saadaan

Suomessa eduskuntavaalien jälkeen stressataan siitä ketkä muodostavat hallituksen. Eilisten vaalien jälkeen hallitustunnustelijaksi valikoitui niukasti Antti Rinne ja SDP. En näe vaihtoehtoa jossa SDP ja Perussuomalaiset ovat samassa hallituksessa tai jos ovat niin kavereita hallitukseen on hyvin hankala saada.

 

Onnea valituille

Kiitos kaikille minua vielä äänestäneille.

Siniset ja siinä samalla minä koimme katastrofin vaaleissa. Siinä ei ole mitään seliteltävää. 

Minulta kysyttiin eilen ja tänään toistuvasti yksi kysymys: kaduttaako että läksit pois perussuomalaisista? Ei kaduta.

Olen johdonmukaisesti tätä toistanut siitä viikonlopusta lähtien kun asia oli itselleni selvä. Ja teen sen myös nyt.

Suomi, ruotsi ja valhe

Ennen vaaleja maamme viralliset kielet olivat suomi, ruotsi ja valhe. Vaalien jälkeen tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Antti Rinne sanoi aamulla tv:ssä, että vasemmisto sai vaaleissa voiton ja heidän on nyt muodostettava hallitus. Anteeksi mikä voitto? Vaaleissa annettiin noin 3 miljoonaa ääntä ja noista sdp, vihreät ja vasemmisto keräsi noin reilut 1 miljoonaa. Porvaripuolueita äänesti siis noin 2 miljoonaa. Kummalla taholla on kansan enemmistö takana: vasemmistolla vai oikeistolla? Olisihan se aivan merkillistä että vähemmistö hallitsisi enemmistöä.

Ennakointiaeduskuntavaaleista Keski-Suomen osalta

Pikaennakko vaaleista

 

Nämä vaalit tulevat jäämään monella mittarilla historiankirjoihin politiikan murroksena. Enää ei ole kahta tai kolme suurta puoluetta, vaan viisi, jopa kuusi keskisuurta puoluetta. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pidempään. Puolueiden väliset suhteet kokevat uusia järjestyksiä ja niin edelleen.

Käsittelen ja ennakoin nopeasti oman vaalipiirini Keski-Suomen läpimenijöitä:

Vastustajasta kannattajaksi - äänestin Perussuomalaisia

Ilmoitusluontoisena asiana äänestin ensimmäistä kertaa Perussuomalaisia. About kymmenisen vuotta sitten olin sen verran puolueen vastustaja että Puheenvuoron Ritalakin kalpenisi.

Mikäli kommenttejani on viime vuosina katsonut sen ei kai pitäisi tulla liian suurena yllätyksenä. Kannatan hyvin vapaata sananvapautta... ja kaikki muut puolueet haluavat vain pahentaa tätä hulluutta :
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_1227,f_auto,fl_lossy,q_...

Suomen kohtalon päivä alkoi juuri

Kuukausi sitten tekemäni komiikkavideo näyttäisi tänä päivänä pitävän yhä enemmän paikkansa.

Ennustaja"henkilön" kisa

Pekka Lukkalan mainio ennustajaeukkokisa ei Pekan ilmoituksen mukaan toteudu näissä vaaleissa. En ole havainnut, että kukaan muukaan olisi kisaa järjestämässä.

Ajattelin siis edellä kerrottuun viitaten laittaa Ennustajahenkilö-kisan käyntiin. Huom tasa-arvo, ei eukko) 

Säännöt:

Ennustaja laittaa eduskunnan paikkajaon edustajapaikkoina ( ei prosentteina)

Eduskunnan paikkajaon selvittyä jokainen ennustaja laskee paljonko ko puolueen saama edustajamäärä eroaa omasta arviosta.

”Olen huolissani arvopohjan kehittymisestä Suomessa”

Näillä sanoilla Jyrki Katainen sanoo Iltalehdelle PerusSuomalaisten nousuun viitaten. 

Jyrki Katainen, Petteri Orpo ja Alexander Stubb esiintyivät yhdessä Helsingin Kampissa ja korostavat, että eduskuntavaaleissa on heidän mielestään kyse suvaitsevaisen ja kansainvälisen Suomen tulevaisuudesta. Niinpä tietysti ja avataanpa hiukan.

Suomen tulevaisuus ratkaistaan näissä vaaleissa

 

Uusi eduskunta valitaan pian ja näissä vaaleissa ratkaistaan maamme tulevaisuus. Suomella on olemassa kaksi suuntaa, toinen on se, johon valtaapitävät puolueet ovat maatamme ajamassa ja toinen on Seitsemän tähden liikkeen tarjoama vaihtoehto. Avaan seuraavaksi ensin sen, mitä valtaapitävien puolueiden vaalivoitto tarkoittaisi ja sen jälkeen kerron sen, millaisen vaihtoehdon Tähtiliikkeen vaalivoitto tarjoaa Suomelle.

Mitä nykyisten puolueiden vaalivoitto tarkoittaa Suomen kannalta?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä