Elina Lepomäki http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/148333/all Sun, 06 May 2018 21:14:32 +0300 fi RAKASTAVA KRITIIKKI http://helirty.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254942-rakastava-kritiikki
Kaikilla Suomen puolueilla on omat haasteensa. Oma puolueeni Kokoomus on viime viikkoina ollut otsikoissa muita useammin Harry Harkimon lanseeraamaan Liike Nyt!’in, kansanedustaja Kai Turusen puolueloikan  sekä Elina Lepomäen sote-ulostulon ja Vapauden Voitto –kirjan julkistuksen merkeissä. Samalla kun Kokoomusta on haastettu mediassa lähes päivittäin, puolue valmistautuu kaikessa rauhassa Turun puoluekokoukseen. Siellä puolue juhlii 100-vuotista historiaansa ja uudistaa periaateohjelmaansa. Turussa puheenjohtaja Petteri Orpo tullaan valitsemaan toiselle pj-kaudelle - yksimielisesti ja ilman vastaehdokkaita.

Lepomäen kirjassaan esittämä ”rakastava kritiikki” on otettu Kokoomuksessa vastaan melko ristiriitaisesti. Anna –lehden haastattelussa Elina kertoo, että Petteri lakkasi puhumasta hänelle usean viikon ajaksi. Sote-tiedotustilaisuutta seuraavana päivänä saimme lukea monestakin eri lähteestä että Lepomäki oli ”harjattu” omassa eduskuntaryhmässään. Tämä kertoo ehkä siitä että meillä Kokoomuksessa ei olla kovin tottuneita sisältä päin tulevaan kritiikkiin. Toisinkin voisi olla. Rivijäsenenä toivon sydämestäni, että Korviin ei ole kertynyt vaikkua. Toivon, että puolueessamme on nyt ja aina tilaa moniäänisille, perustelluille mielipiteille.

Kokoomus on kilpaillut jo vuosikymmeniä samoista keskidesiilin äänestäjistä, joita kosiskelevat – ehkä Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta - muutkin puolueet. Sieltä löytyy se pieni joukko liikkuvia äänestäjiä, joiden mielipide ratkaisee mikä puolue vuorollaan nousee hallitukseen. Hallituspolitiikka ei suuresti muutu vaikka vallassa olisi kuka. Tämä saa äänestäjät kokemaan, että omalla äänellä ei ole juuri vaikutusta päätöksenteossa. Ja äänestäjä on omalla näkemyksellään aina oikeassa.

Uskon, että Suomessa olisi tällä hetkellä tilausta perinteisen politiikanteon haastaville uusille liikkeille. En kuitenkaan usko, että Liike Nyt! olisi se joka lyö itsensä läpi. Kaikesta päätellen liike oli tarkoitus lanseerata vasta syksyllä. Nopeasti ranskalaisilla viivoilla kokoon kyhätyt ”neljä pointtia” eivät ole kovin syvällinen poliittinen analyysi Suomen poliittisen päätöksenteon ongelmista. Kysymyksiä herättää, miksi liikkeen johtohahmot ovat kaikki keski-ikäisiä miehiä? Missä ovat nuoret naiset ja ne politiikan ulkopuolelta tulleet uudet tuulet? Mikä muuttuu jos Harkimo valitaan seuraavissa vaaleissa eduskuntaan eduskuntaan eri listalta?

Elina Lepomäen Vapauden Voitto on omasta mielestäni ihan eri kaliiberia poliittisena ohjelmanjulistuksena kuin Liikkeen  neljä pointtia. Se kertoo liberaalioikeistolaisen vision siitä mitä Suomi 2.0 voisi olla. Se voisi olla sellaisenaan osa Kokoomuksen ohjelmaa. Tai jonkun uuden, vielä perustamista odottavan liberaalin liikkeen tai puolueen ohjelma.

Aika näyttää, käpertyykö minun joukkueeni siilipuolustukseen ”rakastavan kritiikin” edessä? Vai onko sillä aitoa halua ja rohkeutta uudistua Suomen johtavaksi 2000-luvun puolueeksi? Menestyksen avaimet piilevät minun mielestäni siinä, miten me Kokoomuksen ja muidenkin puolueiden äänestäjät koemme saavamme oman äänemme kuuluviin meitä koskevassa päätöksenteossa.

Heli Räty, varavaltuutettu (kok.) Pori

0

0 http://helirty.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254942-rakastava-kritiikki#comments Elina Lepomäki Kokoomus Vapauden voitto Sun, 06 May 2018 18:14:32 +0000 Heli Räty http://helirty.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254942-rakastava-kritiikki
Elina Lepomäen visio antaa toivoa kokoomukselle http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254914-elina-lepomaen-visio-antaa-toivoa-kokoomukselle
Vapauden voitto on visio siitä, millainen Suomi olisi parempi Suomi. Se on myös visio siitä millainen olisi parempi kokoomus. Elina Lepomäki käy läpi Suomen poliittiseen järjestelmään liittyviä rakenteellisia ongelmia, jossa hänen oma puolueensa kokoomus saa myös osansa. Hän tekee tämän kaiken, kuten hän itse sanoo, rakkaudella.

Lepomäki piirtää kirjassaan ja kirjoituksissaan kuvaa siitä, miten meidän tulisi toimia, jotta meillä kaikilla menisi paremmin. Samalla hän kertoo millainen puolue kokoomuksen tulisi olla, ollakseen Suomen paras puolue.

Olen itse ollut mukana politiikassa sitten Alexander Stubbin ensimmäisen ehdokkuuden 2004. Politiikka ei kiinnostanut itseäni oikeastaan lainkaan ennen sitä. Tai kiinnosti juuri niin paljon, etten nähnyt mitään mieltä olla osa sitä. Stubbin tulo edusti minulle mahdollisuutta politiikan kurssin muutokseen. Olin saman tien mukana.

Nyt uuden muutoksen mahdollisuutta edustaa Elina Lepomäen visio siitä, mihin meidän tulisi olla matkalla. Matkalle kohti uutta kokoomusta.

Lepomäen puheenjohtajaehdokkuus 2016 näytti kansalaisten keskuudessa virinneen keskustelun myötä, minkälaista politiikkaa Suomessa kaivataan. Perusteltua, rehellistä, tosiasioihin perustuvaa, järkeen käypää, avointa ja koko Suomen etua vaalivaa politiikkaa. Samalla Lepomäki osoitti, miten järjestelmää voidaan parantaa suomalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ja miten kokoomus voisi olla vieläkin parempi puolue.

Politiikka on mielestäni ollut aivan liian pitkään sivuosassa kokoomuksessa, jonka puolueista tunnen parhaiten. Minulle poliittisen puolueen tulisi keskittyä politiikkaan, eikä oikeastaan mihinkään muuhun. Tähän osallistaminen on silloin avainasemassa.

Politiikka olemme me – en minä, et sinä, vaan me. Minulla ja monella muulla ihmisen järkeen uskovalla markkinaliberaalilla on visio paremmasta Suomesta, jossa kaikilla on paremmat mahdollisuudet elää iloinemme ja suruinemme, tehdä töitä ja voida paremmin kuin eilen.

Suomessa on iso joukko Lepomäen tavoin ajattelevia ja hänen ajatuksiaan tukevia, mutta jotka ovat irtautuneet kaikista puolueista. He voisivat äänestää Lepomäkeä, mutta eivät nykymuotoista kokoomusta. On hyvin mahdollista, että kaikki tämä kanavoituu Liike Nytin taakse. Tämä on samalla kokoomukselle mahdollisuus ja uhka. Mitä kokoomuksessa seuraavaksi tapahtuu, on mielenkiintoista.

Avoin keskustelu on väylä uudistumiseen. Asioiden käsittely julkisuudessa on tätä päivää, vaikka se voi tuntua ”oman pesän likaamiselta”. Siihen modernin puoluejohdon ja -organisaation on vain mentävä mukaan ja käytävä tätä dialogia. Nehän ovat olemassa jäsenistöä varten, ei toisin päin.

Se, että ollaan eri mieltä asioista, johtuu siitä, että kummallakin osapuolella on näkemys jota puolustaa. Toisen kuuleminen ja mielipiteen huomioiminen on todella tärkeää. Omassa mielipiteessä järkkymättömästi pysyminen on passé ja toisen ignooraaminen, huomiotta jättäminen, on varmin tapa päätyä teiden eroon.

Itse näen julkisen keskustelun perusteella, että niin Hjallis Harkimolle kuin monelle muullekin kokoomuksessa mukana olleelle olisi todella tärkeää, että kokoomus muuntuu uudenlaiseksi puolueeksi. Siinä keskustelua ei käydä pienellä porukalla ja kerrota sitten mitä mieltä ollaan, vaan yhdessä.

Pohjoisessa puhututtaa sama mikä etelässä. Johtajuus. Puhetta yhdistää se, että on aika aloittaa järjestöremontti ja uudistua. Johtamismallia on uudistettava. Keskusjohtoisuus ei vain toimi, kun elämme avointen verkostojen aikakautta.

Sinä voitkin tulla mukaan rakentamaan kokoomuksesta Lepomäen vision pohjalta uudenlaista puoluetta.

Tämä työ on alkanut.

”Joka päivä edelliseen päivään nähden promillen parempi suoritus tarkoittaa 44 prosentin parannusta vuodessa!” Marko Parkkinen

Elina Lepomäen kirja on Suomen myydyimpien kirjojen joukossa

Elisa Kirja, Suomalainen, Akateeminen, Adlibris

2 http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254914-elina-lepomaen-visio-antaa-toivoa-kokoomukselle#comments Elina Lepomäki Hjallis Harkimo Kokoomus Vapauden voitto Sun, 06 May 2018 09:19:48 +0000 Jan Edelmann http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254914-elina-lepomaen-visio-antaa-toivoa-kokoomukselle
Sote-uudistus, kansanedustajien moraali tai sen puute http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254415-sote-uudistus-kansanedustajien-moraali-tai-sen-puute
Suomessa eduskunta valmistautuu äänestämään historiallisen suuresta uudistuksesta, joka vaikuttaa tulevaisuudessa jokaiseen kansalaiseen. Ja jos asiantuntijoita on uskominen, ollaan myös tekemässä historiallisen suurta, kallista ja hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita murentavaa virhettä.

Luulisi että näin ison ja periaatteellisen asian äärellä jokainen kansanedustaja kuuntelisi äänestäjiään sekä omaatuntoaan. Luulisi, että tässä jos missä pitäisi jokaisella kansanedustajalla olla selvillä ne perusteet, joiden varassa hän tulee nappia painamaan - tai jättämään painamatta. Pelkästään ryhmän mukana äänestäminen ei tällaisessa asiassa osoita riittävää suoraselkäisyyttä ja moraalia. On parempi kaataa hallitus kuin tehdä kammottavan epäonnistunut sote-uudistus, josta me kaikki joudumme maksamaan.

Onkin positiivista, että jotkut edustajat uskaltautuvat äänestämään omaa ryhmäänsä vastaan - tai jopa eroamaan ryhmästään, jos se ei enää vastaa omaa poliittista näkemystä, tai ennen kaikkea, jos edustaja kokee, ettei se vastaa hänen äänestäjiensä tahtoa.  Tarkoitan tässä Elina Lepomäkeä ja Harry Harkimoa (sikäli kun hän päätyy äänestämään uudistusta vastaan).

Kahdesta edellä mainitusta olen tosin kuullut joidenkin sanovan, että epäilevät näiden motiiveja. Että nämä kaksi eivät siis vastusta sote-uudistusta "oikeista syistä".

En ryhdy tässä nyt arvuuttelemaan tai epäilemään heidän motiivejaan. Varmaankin ne ovat eri sävyisiä kuin vasemmisto-opposition motiivit. Mutta huonoa uudistusta voi toki vastustaa monenlaisilla järkiperusteilla, jotka eivät sulje toisiaan pois.

Haluaisin uskoa, ettei kukaan edustaja leikittele tällaisella asialla, eikä tee päätöstään millään muulla kriteerillä, kuin mikä on Suomen ja sen kansalaisten etu.

Aivan oma lukunsa ovat tietysti sellaiset parlamentaarikot, jotka sekä puolustavat että vastustavat sote-uudistusta ja lupaavat äänestää vuoroin puolesta ja vuoroin vastaan, aina sen perusteella, onko äänestyspäätöksen tai sen lupaamisen seurauksena jokin poliittinen johtoasema itselle saavutettavissa vaiko eikö ehkä sittenkään.

Enkä nyt mainitse tässä mitään nimiä.

11 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254415-sote-uudistus-kansanedustajien-moraali-tai-sen-puute#comments Elina Lepomäki Harry Harkimo Maakunta-sote -uudistus Paavo Väyrynen Wed, 25 Apr 2018 18:56:02 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254415-sote-uudistus-kansanedustajien-moraali-tai-sen-puute
Valtakunnassa kaikki hyvin, Helsingin Sanomat? http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254411-valtakunnassa-kaikki-hyvin-helsingin-sanomat
Lepomäki tuoreessa kirjassaan: Kokoomuksella on kolme ongelmaa – johtajuus, johtajuus ja johtajuus (Yle 25.4.2018)  - Itse kirjaa en ole vielä saanut käsiini, mutta jo uutisoinnin perusteella teos vaikuttaa mielenkiintoiselta katsaukselta vallan kulissien taakse.

Kirjoitin aikoinaan Kokoomuksen puheenjohtajavaaliehdokkaiden epätasapuolisesta kohtelusta Helsingin Sanomissa (AA 12.5.2016, kts. myös kuvaliite), ja Vapauden Voitto vihjaa samansuuntaisesti:

"Mielipiteenmuokkaus aloitetaan varhain, ja yllättävän monet toimittajat ovat siinä mielellään mukana."

Varsin kuvaavaa on myös se, että Helsingin Sanomien mielestä istuvan kansanedustajan politiikkaa käsittelevän kirjan julkaisu tänään ei ylittänyt uutiskynnystä - lieneekö kritiikki Kokoomusta kohtaan tabua, ellei sitä voida jollain tavalla käyttää sen esittäjän alas ampumiseen, kuten Harkimon tapauksessa tehtiin.

Vertailun vuoksi, Iltalehti otsikoi näin: Uutuuskirja: Stubb tylytti kokoomuksen puheenjohtajakisaan lähtenyttä Lepomäkeä - “Totesi, että minulla ei ole sen jälkeen tulevaisuutta puolueessa” (HS 25.4.2018):

"Stubb paljasti muistelmissaan päättäneensä jo helmikuussa 2016 luopua kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Suunnitelmaan kuului, että Orpo seuraisi puheenjohtajana Stubbia vuotta tai kahta myöhemmin - suunnitelma ei toteutunut, kun Orpo haastoi Stubbin jo keväällä 2016.

Lepomäki kertoo ihmetelleensä, että “avoimuuden miehenä” profiloitunut Stubb kertoo suunnitelleensa vallan siirtämistä Orpolle.

- Mitä puoluedemokratiaa ja avoimuutta tuo on? Suurempaa hyväkaveriverkoston diilausta tuskin on olemassa, Lepomäki älähtää."

Toivotaan kuitenkin että Helsingin Sanomien politiikan toimitus ei ole vapunvietossa, ja saamme viimeistään huomenna lukea painetusta hesarista kattavaa analyysia asian tiimoilta.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka yrittää herätellä vallan vahtikoiraa.

8 http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254411-valtakunnassa-kaikki-hyvin-helsingin-sanomat#comments Elina Lepomäki Helsingin Sanomat Hyvä journalismi Kokoomus Wed, 25 Apr 2018 17:04:21 +0000 Amos Ahola http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254411-valtakunnassa-kaikki-hyvin-helsingin-sanomat
Kun luin Lepomäen sote-kritiikistä... http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252799-kun-luin-lepomaen-sote-kritiikista
Jäi mieleen kaivertamaan, että ketkä pölvästit tuota sotea ovat sorvanneet? Taasko Kokoomus on sössimässä talouden? Markkinatalouden näkökulmasta tuntuu, etteivät suunnittelijat ole lainkaan tajunneet mitä ovat tekemässä.

Onko tämä sitä tuttua hallituksen puheenjohtajien ja häntyreiden sisäsiittoista viisastelua? Näyttää siltä, että Kokoomuksen eduskuntaryhmä siunaa nytkin vaikka saatanan, jos pj käskee. Sote-uudistus tulee viallisena, koska sen tekeminen on ollut vaivalloista ja hidasta. Hallituksen puolustelut ovat olleet suorastaan älyllisesti taantuneita. Sotesta tulee ikään kuin muistomerkki kansanedustajien näkemälle vaivalle, on oma asiansa tarvittaisiinko sellaista, ja suomalaisen demokratian kyvyttömyydelle.

Kannatan saman henkistä ratkaisua, kuten Lepomäki esittää, nykyisen kehittämistä. En ole tokikaan mikään sote-asiantuntija, mutta jos kymmenen vuoden veivaamisen jälkeenkin ollaan tuomassa esitystä, jota pitää korjata myöhemmin, niin antakaa olla. Liian vaikea on liian huono.

Meillä on muutamassa vuodessa terveydenhoidon Carunoita pari-kolme. Kokoomus mokaa, sinä maksat.

Kokoomuksen talousmokia: euroon Niinistön (ja Lipposen) johdolla, Sari Sairaanhoitajille (ja muille) palkankorotukset Kataisen villitsemänä kilpailukyvyn kustannuksella, lukuisia valtionyhtiöitä on myyty erittäin huonolla hinnalla tai luotu kansantaloudelle kallis rahantekokone yksityisille sijoittajille. Tuleeko Orposta seuraava kyky tälle listalle?

Kenties Orpo tekee tuplat, jos Nordeakin kaatuu syliin... tämä on muuten tapaus, joka ehkä kuuluu ensimmäisiin merkkeihin yhteisvastuun aiheuttamasta moraalikadosta. On väheksytty Nordean tulon riskejä, koska emme vastaisi niistä yksin. Suomesta se alkoi.

10 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252799-kun-luin-lepomaen-sote-kritiikista#comments Elina Lepomäki Kokoomus Sote-uudistus Valinnanvapaus Sun, 25 Mar 2018 07:41:00 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252799-kun-luin-lepomaen-sote-kritiikista
Kaatuu, kaatuu! http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251933-kaatuu-kaatuu
Pohdittuani, onko Kokoomuksen sotekapinallisuus silmänkääntötemppu, alan olla yhä vakuuttuneempi, että ei se ole.

Jan Vapaavuori tuntuu olevan kannastaan varma kuin vuori. Stadin pormestarina hän ei tietenkään asiaa päätä, mutta on viime päivinä saanut monen pään kääntymään.

Katsotaan asiaa ensin Kokoomuksen kannalta. Siteeraan Liberan artikkelia, jossa Juhani Kähärä kirjoitti jo viime kesänä, että maakuntauudistus pitää perua.

”Mieleen tulee väistämättä ajatus, että keskustalaiset poliitikot haluavat ehdoin tahdoin päättää kaupunkilaisten asioista, ja vallan siirto kaupungeilta pois on tähän helpompi keino, kun kuntavaaleissa ei ole tullut kaupungeissa menestystä.”

Ajatus on tullut varmaan monen muunkin mieleen, ja luonnollisestikaan Kokoomusta se ei miellytä.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä poliittisen aseman heikentymisestä, vaan myös siitä, että maakuntauudistus tarkoittaisi tähtitieteellistä tulonsiirtoa pk-seudulta muihin maakuntiin.

Uudenmaan liiton laskelmien mukaan pk-seudulla syntyisi jo ensimmäisenä vuonna 200–400 miljoonan euron alijäämä, mikä tarkoittaisi Helsingille sadan miljoonan euron leikkausta. Kymmenen vuoden aikana Uudenmaan rahoitusvaje kasvaisi 1,2 miljardiin euroon.

Rahoituskriisi johtaisi Helsingin kaupunginhallituksen jäsenten kannanoton mukaan joko valtaviin leikkauksiin peruspalveluista tai uusimaalaisten rajuihin veronkiristyksiin.

”Leikkausten mittakaava on käsittämätön. Siihen päästäisiin vuositasolla helsinkiläisten palveluissa esimerkiksi lakkauttamalla kaupungin koko terveysasemaverkosto tai vähentämällä 2 000 työntekijää sote-palveluista. Tällaiset leikkaukset peruspalveluihin eivät ole hyväksyttäviä tai edes harkittavissa hyvinvointivaltiossa, kaupunginvaltuutetut katsovat.”

Nyt puhutaan niin suurista luvuista, että niitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Tässä kontekstissa espoolaisen Elina Lepomäen lupaus siitä, että sotekapinnallisia tulee olemaan riittävä määrä soten ja samalla maakuntauudistuksen kaatamiseen, alkaa vaikuttaa aidolta ja realistiselta.

Soten valinnanvapausesitys tulee eduskunnan käsittelyyn tänään, kansainvälisenä naistenpäivänä. Tästä alkaa eduskunnan kuuma kevät, joka huipentuu kesäkuussa järjestettävään äänestykseen soten ja maakuntauudistuksen kohtalosta. Oma veikkaukseni on, että esitys kaatuu.

9 http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251933-kaatuu-kaatuu#comments Elina Lepomäki Helsingin kaupunginhallitus Jan Vapaavuori Kokoomus Maakunta-ja soteuudistus Thu, 08 Mar 2018 08:04:51 +0000 Juha Hämäläinen http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251933-kaatuu-kaatuu
Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251874-mita-kokoomuksen-tulisi-tehda-maakunta-ja-soteuudistuksen-kanssa
Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) toimi äärimmäisen rohkeasti astuessaan median eteen eduskunnassa 28.2.2018. Siitä alkoi poliittinen hulabaloo. Kissa oli nostettu pöydälle.

Lepomäki esitti valistuneen näkemyksensä siitä, miten maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa tulisi edetä - suomalaisten etua ajatellen, ensin tiedotustilaisuudessaan, politiikkaradiossa ja blogi-kirjoituksissaan 28.2. ja 2.3.

Väitteet, että Lepomäki olisi tullut asian kanssa ulos vasta nyt, kertovat omaa kieltään siitä, miten Lepomäkeen on suhtauduttu. Uhkana.

Kokoomuksen on enemmin aika alkaa ottaa Elina Lepomäki vakavasti. Se on hyödyksi puolueen tulevaisuudelle.

Farssimaisia piirteitä saanut käyttäytyminen poliittisen koneiston osalta kertoo myös paljon hallituksesta ja sen johdosta. Se muistuttaa niistä virheistä, joita se on jatkuvalla syötöllä tehnyt.

Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä ovat tähän mennessä olleet:

1) Sipilän vallan harha

Sipilän hallitus on kerta toisensa jälkeen kompastunut omaan miinaansa. Ollaan oltu olevinaan ovelia. Ensin Stubb ja sitten Orpo on laitettu kävelemään eturintamassa kilpenä. Sipilän myhäillessä taustalla ikään kuin Kokoomus olisi ainoa, joka ottaa vastaan mitä tuleman pitää, unohtui se tosiasia, että lieka vetää perässään mihin rotkoon Kokoomus sitten astuukin.

2) Oman edun - ei Suomen edun tavoittelu

Suurin virhe koko hallituskauden ajalta on ollut politikointi ja oman edun tavoittelu. On surkuhupaisaa nähdä miten Keskusta kieltää pyrkimyksensä sementoida sille vuosikymmeniksi maakuntauudistuksella temmellyskenttää oman politiikkansa tueksi. Tavoitteena pitää olla halu edistää ensin Suomen etua ja vasta sitten puolueen etua. EI päin vastoin. Orpo taas on kategorisesti jättänyt parhaat talousasiantuntijansa ulos hallituksesta.

3) Kaikkien aikojen paras hallitusohjelman oli liian iso pala kakkua

Hallitusohjelma oli erittäin hyvä suunnitelma valmistuessaan 2015. Voisi sanoa, että se on kaikkien aikojen paras hallitusohjelma. Sen sijaan hallitusohjelma on ollut sen toteutuksen osalta ala-arvoinen.

On tehty päätöksiä, jotka on kohta kumottu. Ei ole saatu oikein mitään aikaan. Sote- ja maakuntauudistus tullee olemaan samassa korissa. Mutta ei hallitus siihen kaadu. Sillä on hyvä kokemus selvitä asiasta kuin asiasta selittämällä se parhain päin. Ehkä tavoitteita olisi pitänyt olla vähemmän ja keskittyä vain niihin.

4) Hallitus ei ole hyödyntänyt asiantuntijoiden näkemyksiä

Riippumatta asiasta, tuntuu siltä kuin asiantuntijoiden lausunnoilla ei olisi ollut mitään merkitystä hallituksen päätöksenteossa. Lobbarit ovat jyränneet. Oli sitten kyse autoverotuksen toteutustavoista, alkoholilain vapautuksesta, sote- ja maakuntauudistuksesta. Ainoa millä on ollut merkitystä, on se, kuka poliitikko tai kuka sponsoreista ehdotuksen on tehnyt.

5) Kokoomus ei ole viheltänyt peliä poikki

Kun Sipilä esitti, että hallitus kaatuu mikäli se ei saa tahtoaan läpi maakuntien määrässä 2015, Stubb teki poliittisesti suurimman virheensä. Kokoomuksen olisi tullut siinä vaiheessa sanoa, että tällainen uhkailu ei ole tapa, jolla asioita edistetään ja että ehdotuksessa ei ole mitään järkeä. Kokoomuksella oli silloin mahdollisuus viheltää peli poikki ja niin sillä on nytkin.

Katsotaan onko Orposta korjaamaan virheen jonka Stubb teki.

Lopuksi annan Kokoomukselle yhden neuvon.

Ottakaa Lepomäki vakavasti. Muutenkin kuin uhkana. Hän on tällä hetkellä käyttämätön mahdollisuus.

On käsittämätöntä, että kansanedustaja, joka on erittäin älykäs ja suosittu kansalaisten keskuudessa, on tarkoituksellisesti eristetty puolueessa yksinäiseksi sudeksi. En ole varma onko se pidemmän päälle puolueellekaan hyväksi.

Jan Edelmann
Kaupunginvaltuutettu (kok), Vantaa

Uuden ajan politiikan kannattaja

24 http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251874-mita-kokoomuksen-tulisi-tehda-maakunta-ja-soteuudistuksen-kanssa#comments Kotimaa Elina Lepomäki Keskusta Kokoomus Kunta ja sote-uudistus Maakunta-uudistus Sote Wed, 07 Mar 2018 04:55:48 +0000 Jan Edelmann http://janedelmann.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251874-mita-kokoomuksen-tulisi-tehda-maakunta-ja-soteuudistuksen-kanssa
Jos sote kaatuu, kriisi olisi syvä... http://mattitorvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251758-jos-sote-kaatuu-kriisi-olisi-syva

Suomen sisäpolitiikka on äkkiä ja yllättäen ajautunut tilanteeseen, jonka seuraukset pahimmillaan uhkaavat kansakunnan yhtenäisyyttä.

Kokoomuksen puheenjohtajan Petterin Orpon polvet notkautti trauman asteelle yksittäisen kansanedustajan Elina Lepomäen ulostulo SOTE-hankkeen kyseenalaistuksella.

Lepomäki oli ulostulolleen selkänojan varmistanut ja se selkänoja on tehnyt kokoomukselle todella kipeää. Mitä sitten, jos tämä myöhäinen, valmisteluvaiheen loppumetreillä tapahtunut polvitaipeeseen potkaisu johtaa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin?

Aikaistetut vaalit ja syynä niihin monivuotisen hankkeen torppaaminen, vie suomalaisen politiikan uskottavuuden niin kansalaisten kuin Euroopan Unionin silmissä sille tasolle, jolla se nyt on Kreikassa, Puolassa,  Unkarissa ja niin monessa unionin jäsenmaassa.

Suomalaisten puolueiden sisäinen ja keskinäinen luottamus romahtaisi täysin nolliin ja näin keskenään etäälle toisistaan joutuneiden olisi erittäin vaikea lähteä edes uusien vaalien kautta hakemaan uutta nousua. Eikä tämän tason uudistuksen eteenpäin viejiksi vasen-vihreä oppositiosta ole koskaan, tämä nyt vain on aatteellinenkin tosiasia.

Nykyinen hallituspohja on tehnyt todella kiitettävää yhteistyötä, tavoitteena viedä maaliin yhteiskunnallinen uudistus, jolle historiasta on vaikea vertaa löytää. Ministeröissä, maakunnissa ja kunnissa on tehty hallittua työtä tuhansien ihmisten toimesta.

Ajautuminen sisäpoliittiseen epävakauteen, on riski myös ulkopoliittiselle uhkalle. Venäjä käy presidentinvaaleja, Saksa löysi vihdoinkin erikoisen hallituksen, Italia on muutoksessa, eikä kukaan juuri tänään voi varmuudella sanoa rauhoittuuko maailma ympärillämme, tasaantuuko Eurooppa, selviääkö USA.

Kaiken tämän ulkoisen levottomuuden ja epästabiliuden lisäksi meillä ei Suomessa ole varaa ajautua sisäpoliittiseen kriisiin! Olemme erittäin vakavan asian äärellä ja elleivät hallituspuolueen kansanedustajat tätä vielä ole ymmärtäneet, eikä vastuutaan hallituspolitiikan kunniallisen hoidon takaamiseksi, olemme suurella todennäköisyydellä pitkäaikaisen, sisäpoliittisen kriisin ytimessä.

Tässä maailmanpolitiikan tilanteessa kansankunnan yhtenäisyys on tärkeämpi pääoma kuin koskaan sodanjälkeisen historian käänteissä. Näin vakavan äärellä olemme, jos SOTE kaatuu!

Sipilän hallituksen ohella Eduskunnan käsissä on Suomen vaaran vuosien jälkeisen ajan vaativin ratkaisu. Tämä edellyttää, ettei kukaan lähde pelaamaan omaa etua. Kaikkein vähiten hallituspuolueiden edustajat. Kyse on kansallisesta edusta.

Matti Torvinen

kansanedustaja, puoluesihteeri Siniset

8 http://mattitorvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251758-jos-sote-kaatuu-kriisi-olisi-syva#comments Kotimaa Elina Lepomäki Juha Sipilän hallitus Maakunta-sote -uudistus Punaviherkupla Sininen tulevaisuus Sun, 04 Mar 2018 13:35:21 +0000 Matti Torvinen http://mattitorvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251758-jos-sote-kaatuu-kriisi-olisi-syva
Systeemitieteilijä arvioi sotea Lepomäen esityksestä eteenpäin kohti ratkaisua http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251733-systeemitieteilija-arvioi-sotea-lepomaen-esityksesta-eteenpain-kohti-ratkaisua
Sote on niin vaativa aihe, varsinkin uudistuksen ollessa kesken, että ihan hierojan menetelmillä se ei ratkea.

Kaikista maailmassa tunnetuista tavoista ymmärtää kompleksisuus, ovat systeemiajattelu ja systeemien teoria (mukana kybernetiikka) ehdottomasti parasta tukea myöskin soten ymmärtämiselle eri muodoissaan. Suomessa näitä ei osata soveltaa yhteiskuntatasolla.

Tein muutaman tunnin analyysin Elina Lepomäen lausunnosta lähtien, koska se on laadultaan tasapainoisin, siinä esitetään sekä kritiikkiä että korjausliikkeitä. Erityisesti mainiten, hän toi esiin ihanteellisuuden ja itseorganisoitumisen kyvyn, jotka juuri ovat tästä näkökulmasta ikään kuin timantteja.

Oheisessa tunnin videossa opetetaan CATWOE-metodologiaa (siis opetukseen tarkoitettu, korkeakouluille). Johtopäätöksiä näkyy sen 10 viime minuutin aikana.

Erilaisia ehdotuksia on paljon. Esimerkiksi: Suomen pitäisi muuttaa kommunikointityyliään ja poliittista koneistoaan niin, että ylin taso ei sekaannu tämän tyylisiin hankkeisiin (kuin sote), sillä tämä ei edistä maan kehittymistä elinvoimaisempaan suuntaan, vaikka kansanterveyttä se parhaimmillaan parantaa.

Suomeen pitää luoda laadukas tutkimusjärjestelmä, joka tutkii Suomea, ettei mennä kuten purjevene ilman köliä ja peräsintä myrskyn armoilla. Tämä on systeemisin esitys sotesta tähän mennessä. Siitä itse kukin (jokainen puolue) voi jatkaa, koska metodi on julkinen ja helppo oppia.

Yhtenäisen metodin ansiosta kaikki aiheetön hälinä kenties vaimenee, ja voimme keskittyä itse asiaan eli systeemin rakentamiseen. Jos joku ei ymmärrä metodin ideaa (https://en.wikipedia.org/wiki/Soft_systems_methodology), vastaan täällä asiallisiin kysymyksiin. Tarkoituksena on päästä eroon samalla kertaa sekä populismista että fundamentalismista kohti rationaalista ajattelua, missä kuitenkin ihmisnäkökulma on selvimmin esillä, eikä talous.

Sote on ensisijaisesti palvelujärjestelmä, eikä suinkaan tapa tienata yhä lisää ja lisää - paitsi alan ammattilaisille.

Selostus alkaa täältä: http://metayliopisto.fi/tahan-asti-paras-analyysi-ja-synteesi-suomen-sot...

Selostus alkaa täältä: http://metayliopisto.fi/tahan-asti-paras-analyysi-ja-synteesi-suomen-sotesta-elina-lepomaen-esityksesta-aloittaen/

17 http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251733-systeemitieteilija-arvioi-sotea-lepomaen-esityksesta-eteenpain-kohti-ratkaisua#comments Aluepolitiikka Elina Lepomäki Sote-uudistus Systeemiajattelu Sat, 03 Mar 2018 19:24:31 +0000 Erkki Laitila http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251733-systeemitieteilija-arvioi-sotea-lepomaen-esityksesta-eteenpain-kohti-ratkaisua
Veitsenterällä http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251700-veitsenteralla
Elina Lepomäellä (kok) on hyvät mahdollisuudet nousta poliittisen historian lehdille kansanedustajana, joka kaatoi Suomen poliittisen lähihistorian suurimman hankkeen ulostulollaan.

Sote- ja maakuntauudistus on asettunut ensisijaisesti kustannusten puolelta niin epäedulliseen valoon eritoten Helsingin ja Uudenmaan kannalta, että soraäänet eivät ole ihme.

Sipilän hallituksen enemmistö on harvinaisen niukka, kiitos perussuomalaisten kesäisen hajaannuksen. Koko on tällä hetkellä 106 kansanedustajaa, joista saa saman tien vähentää yhden, eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok), jolla ei ole äänioikeutta suuren salin äänestyksissä. Näin ollen 105 edustajan enemmistöllä tätä maata johdetaan.

Tuo 105:n enemmistö siis kaventui 104:een, kun Lepomäki asettui vastahankaan tässä kaikkien aikojen uudistuksessa.

Lepomäen taakse on asettunut jo kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok), joka rivien välistä antaa vahvasti ymmärtää, että hän hyppää Lepomäen kelkkaan, joten hallituksen ero on kaventunut 103 kansanedustajaan.

Vaasan vaalipiirin Susanna Koskea (kok) voi myös povata soten vastustajaksi aikaisempien ulostulojen vuoksi sekä henkilökohtaisen intressinkin takia (ns. Vaasan keskussairaalan laajan päivystyksen jupakka), joten jos Koskikin ui vastavirtaan Lepomäen ja Harkimon tahdissa, ero on 102 kansanedustajaa.

Ja se on hälyttävän vähän.

Jos lähtisi oletuksesta, että kepun ryhmäkuri pelaa ja siellä painetaan koko eduskuntaryhmän voimin Jaa-nappia ratkaisevassa äänestyksessä sekä kokoomuksen vuoto on tukittu näihin kolmeen loikkariin ja muuten koko ryhmä pysyy Sipilän ja Orpon ojennuksessa, jää jäljelle hallitustriosta kannatusalhossa rypevä sinisten eduskuntaryhmä.

Huhuja jo liikkuu, että siniset ovat jo melkoisella voimalla etsimässä vaaliliittoja vaalipiireissä, sillä nykyisillä kannatusluvuilla ryhmä on vaarassa hävitä eduskunnasta kokonaan, ellei se pääse isompiin äänipooleihin käsiksi vaaliliiton kautta. Tuskin ryhmänä sooloilevat, mutta yksittäisiä lepomäkejä voi löytyä.

Puheenvuoron poimintoihin on nostettu sinisten suunnalta kansanedustaja Tiina Elovaaran (sin) ansiokas analyysi Lepomäen ja demokraattisen politiikan tilanteesta. Mikä on esimerkiksi hänen kantansa tähän kaikkien aikojen lakiuudistukseen?

Olisi aivan tuhannen taalan paikka jollakin sinisten edustajalla nostaa omia osakkeitaan heittäytymällä Koski-Harkimo-Lepomäki-seurueeseen ja varmistella tulevaa valintaa seuraavissa eduskuntavaaleissa – mikä sitten ikinä puolue onkaan.

Politiikka on sattuman optimoimista ja tätä Lepomäen luomaa sattumaa sinisen eduskuntaryhmän edustajat päänsä sisällä optimoivat takuuvarmasti.

Sipilän ukaasi ennenaikaisista vaaleista on syytä ottaa todesta, sillä Sipilän ei tarvitse madella Apollonkadulla pakastevirkoja kärkkymässä tai muutenkaan miettiä miten toimeentulonsa turvaa eduskunnasta lähdön jälkeen. Monimiljonääri voi tehdä aivan mitä huvittaa ja Sipilä on elävä todiste tästä.

Demareiden nokkamies Eero Heinäluoma muistuttaa Sipilää, että uudet vaalit tulevat vasta sen jälkeen, kun kaikki hallitusneuvottelut ovat ajautuneet lepikkoon.

Ylen uusin kannatusmittaus missä demarit paistattelevat paalupaikalla on sen verran mannaa heille, että vuoden 2015 vaalituloksen pohjalta he eivät lähde kakkospuolueeksi kepulle tai kenellekään muullekaan vuodeksi laskemaan kannatusta ja torppaamaan omaa pääministeritietä.

Kokoomukseen Sipilä ei tällaisen mahalaskun jälkeen luottaisi vähääkään, joten enemmistöhallituksen muodostaminen on sula mahdottomuus, kun persujen ja sinisten yhteensovittaminen samaan hallitukseen on kuin kuution änkeämistä ympyrään, eikä Sipilälle persujen pj. Halla-aho ainakaan kesällä kelvannut, ja vähemmistöhallitus on yhtä poliittista venäläistä rulettia.

Muut teoreettisetkin hallituskombinaatiot olisivat liian eripuraisia ja jäisivät kauas enemmistöstä.

Mutta kolmea edustajaa vielä uupuu tästä kaikkien aikojen uutispommista.

Keitä he voisivat olla? Veikkauksia.

17 http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251700-veitsenteralla#comments Kotimaa Elina Lepomäki Kunta- ja sote-uudistus Sat, 03 Mar 2018 09:12:08 +0000 Timo Ekman http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251700-veitsenteralla
Elina, totuuden puhuminen Suomessa poliitikolle ei käy http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251680-elina-totuuden-puhuminen-suomessa-poliitikolle-ei-kay
Kuinka kummassa on mahdollista, että yhden kansanedustajan yksi blogikirjoitus sai koko Suomen sekaisin? Aivan koko Suomen ja aivan täydellisesti. Suomi siis sekosi täysin.

Kuka poliitikko on kyennyt vastaavaan viime aikoina? Ei kukaan. Ei pääministeri Sipilä, ei valtiovarainministeri Orpo, ei ulkoministeri Soini. Ei edes tasavallan presidentti Niinistö. Sen kykeni tekemään Kokoomuksen rivikansanedustaja, joka ei ole ministeri, ei minkään eduskunnan valiokunnan puheenjohtaja eikä siis viralliselta asemaltaan yhtään mitään.

Elina Lepomäen virallinen asema on vain kansanedustajuus, rivikansanedustajuus. Olisiko samaan pystynyt vaikkapa Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen tai Sinisten kansanedustaja Tiina Elovaara? Tuskin. Eivät olisi kyenneet.

Elina Lepomäen blogikirjoitus kirpaisi koko poliittista kenttää rankasti, koska se oli asiantuntijakirjoitus, jonka sisältöä yksikään toinen poliitikko ei ole voinut kiistää. Kirjoituksen sisältöä kukaan ei ole haastanut. Tuo on se koko asian pointti. Totuuden puhuminen. Poliittisissa asioissa totuuden puhujia ei katsota hyvällä.

20 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251680-elina-totuuden-puhuminen-suomessa-poliitikolle-ei-kay#comments Elina Lepomäki Juha Sipilän hallitus Kokoomus Kuntauudistus ja sote Fri, 02 Mar 2018 18:12:58 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251680-elina-totuuden-puhuminen-suomessa-poliitikolle-ei-kay
Niin tuleeko niitä ennenaikaisia Eduskuntavaaleja vai ei? http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251673-niin-tuleeko-niita-ennenaikaisia-eduskuntavaaleja-vai-ei
Elina Lepomäen eilisen (1.3.) ulostulon jälkeen saattoi jo sielunsa silmin nähdä Sipilän hallitusken jos ei nyt ihan siltä jalansijoiltaan kaatuvan, niin ainakin aavistuksen verran huojahtelevan.

Tänään tilanne saattaa jo näyttää toiselta.

Mutta mitä tulee tähän lähes koko vaalikauden ajan iholla olleen kysymyksen suhteen?  Kaatukoo kolmen SSS:n hallitus (nykyinen SOS) kesken kaiken vai jaksaako taivaltaa nelivuotisen urakkansa loppuun.

Miten toimii johtaja Sipilän teesi: Tulos tai ulos!  Onko se pro- vai preventiivinen toimenpide?

Sipilän hallitus seisoo tai kaatuu sen mukaan, hajoaako Kokoomuksen eduskuntaryhmästä vähintäinkin kolme (3) kansanedustajaa, jotka tosipaikan tullen äänestävät hallituksen keskeistä esitystä vastaan eduskunnassa ja aikaansaavat hallituksen kaatumisen.
Siniset sitä eivät tee, he eivät voita sillä mitään.  Samoin kuin keskustakaan ei voita, ei ryhmänä eikä edustajapaikkansa uudistamiseen tähtäävät istuvat kansanedustajat.

Kokoomuksen sisällä selvintä ja perustelluinta vastustusta maakuntamalli saa luonnollisesti etelän suurissa kaupungeissa, ja yleensä Jannen C21:n piirissä.
Katselin eilen illalla läpi noiden alueiden (lue:vaalipiirien) EK 2015 tuloksia.
Lähinnä sillä silmällä, ketkä kok.-ryhmässä niiltä alueilta - ja ketkä jäivät varapaikoille.  Heidän keskuudessaan olettaisin olevan selkeintä kärkkyä siihen nähden, että tuleeko vaalit ja milloin, ja missä asemissa (G-%) Kokoomuksella on.

Mikäli suurten keskusten kuntapoliitikoille alkaisi realisoitua edes olennaisimmat seikat maakuntamallin vaiktuuksista, heidän keskuudessaan leviäisi (suorastaan kulovalkean tavoin) ankara vastustus tätä panttipäätöstä vastaan, jollaisen Kokoomus on maakuntamallissa Keskustalle antanut, omassa sote-palveluiden markkinallistamiskiimassaan.

Jos Kokoomuksen kannatuksen lasku kiihtyy seuraavissa gallupeissa, - tai jopa niin, että mikäli se vakiintuu nykyiselle nipin napin 20 %:n tasolle, alkaa tiivistyä pohdinta:
onko kannattavampaa ottaa ne vaalit ennenaikaisesti vai vasta säännönmukaisesti huhtikuussa 2019.  Näitä pohdintoja on toki käyty jo toista vuotta, mutta nyt kysymys on reaalisempi kuin yhdenkään hallituksen osalta sitten Esko Ahon kriisajan hallituksen istuessa yli neljännesvuosisata sitten.

Nimittäin:
Jos hajotusvaalit aiottaisiin pitää ennen kesäpaussia, alkaa olla oikeasti kiire - vai ollaanko jo H-hetki menetetty..

Mitä sanoo perustuslaki?

PERUSTUSLAKI ohjaa prosessia tähän tapaan:

64 § Valtioneuvoston ja ministerin ero

"Tasavallan presidentti myöntää pyynnöstä eron valtioneuvostolle tai ministerille. Ministerille presidentti voi myöntää eron myös pääministerin aloitteesta.

Presidentin on ilman esitettyä pyyntöäkin myönnettävä ero valtioneuvostolle tai ministerille, jos tämä ei enää nauti eduskunnan luottamusta."

26 § Ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen

"Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi. Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä."

...ja Vaalilaki tarkentaa

107 § Vaalipäivä

"Jos tasavallan presidentti on määrännyt toimitettaviksi uudet eduskuntavaalit, näiden vaalien vaalipäivä on, sen mukaan kuin presidentti määrää, aikaisintaan ensimmäisenä sunnuntaina 50 päivän kuluttua ja viimeistään ensimmäisenä sunnuntaina 75 päivän kuluttua siitä, kun määräys uusien vaalien toimittamisesta julkaistiin."

Lähde: Finlex

Eli käytännössä;
Jos hallitus saisi epäluottamuslauseen tänään, niin noihin pykälänmukaisiin kuvioihin menisi vaihteleva aikamäärä.

Hallituksen kaatuminen kun ei automaattisesti johtaisi eduskunnan hajottamiseen ja uudet vaalit.
Tuo 26 § antaa itseasasiassa aikamoisen pelivaran presidentille, jonka voisin kuvitella olevan haluton hajoitusvaaleihin.

Niinistö ainakin jollain tapaa todennäköisesti pyrkisi selvittämään hallituksen muodostamismahdollisuudet.
Se on itseasiassa hänen velvollisuutensa.

Suomessa on vuosikymmenet ollut tähän saakka kohtalaisen vahvat ("ylileveät") enemmistöhallitukset, jotka ovat istuneet vaalikauden loppuun.
Vähemmistöhallitus ei ole mikään kummajainen, se on arkipäivää monissa EU-maissa.  Saksassa juuri on syyskuun vaalien jälkeen "lepäävä" hallitus, uutta värkätään, ja Demarit äänestävät jäsenäänestyksessä..

26 §:ssä on mielenkiintoiset pointit:
ensinnäkin:
Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi.
Toiseksi:
Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä.

Tämä taas antaa puolestaan eduskuntaryhmille, niiden mahdollisille tilanneryhmittymille, ja eduskunnalle itselleen pelivaraa.
Näitä kuvioita ei ole koskaan nykyisen perustuslain (2000) voimassa ollessa koeteltu, joten - jos Sipilän hallituksen vatulointi huomioidaan - mikään yllätys ei olisi, jos se jo "exitusvaheessaankin" onnistuisi olemaan itselleen uskollinen..  ja jos ei nyt ihan perumaan hajoituskannanottoaan, niin ainakin pyörittelemän sitä... kuuntelemaan perustuslakiasiantuntijoita jne.
Kyllä siinä aikaa ja tupakkia saadaan kulumaan.

Sitten on vielä nuo Vaalilain 107 §:n määräajat, 50-75 päivää uusien vaalien toimittamista koskevan määräyksen julkaisusta.  Se on siis 2 - 2,5 kuukautta.
Minimissään tähän kokonaisprosessiin menee väistämättä 3,0 - 3,5 kuukautta, eli ei ehdi enää ennen Juhannusta Eduskuntavaaleja käydä.

Joten seuraava reaalinen ajankohta vaaleille on käytännössä syys-lokakuu.
Silloin yhä useampi alkaa kysyä, mitä enää kannattaa hajoittaa puoli vuotta ennen sääntömääräisiä.

Jotenkin tuntuu todennäköiseltä, että Sipilän I hallitus istuu ensi vuoden kevään vaaleihin, jotka pidetään ajallaan.

PS.

Ellei sitten Perustuslakivaliokunta ja EU ehdi kampata hallitusta, jolloin se itse saattaisi tehdä sen, mihin oppositio ja nikottelevat hallitusrintaman yksittäiset kansanedustajat eivät pysty.

Hallitus kaataisi itse itsensä.

7 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251673-niin-tuleeko-niita-ennenaikaisia-eduskuntavaaleja-vai-ei#comments Eduskunnan hajottaminen Eduskuntavaalit Elina Lepomäki Enemmistöhallitus Perustuslaki Sipilän hallitus Fri, 02 Mar 2018 18:00:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251673-niin-tuleeko-niita-ennenaikaisia-eduskuntavaaleja-vai-ei
Lepomäki sanoo vain, että keisarilla ei ole vaatteita http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251657-lepomaki-sanoo-vain-etta-keisarilla-ei-ole-vaatteita

Hallituspuolueen kansanedustajalla on korkea kynnys lähteä kertomaan oman puolueensa kannan vastaisia  ajatuksia julkisuudessa. Tarvitaan tavallista enemmän rohkeutta seisoa mielipiteensä takana, kun uhkana on erottaminen eduskuntaryhmästä ja oman uran katkeaminen puolueessa.

Arvostellessaan Sote-uudistusta, kansanedustaja Lepomäki  puhuu täyttä asiaa. Koko uudistusta ajetaan voimallisesti maaliin vain siksi, että lähes naurunalaisen kauan  kehitteillä ollut hanke on saatava valmiiksi, oli hinta nyt mikä tahansa. Hankkeella on valtavasti vastustusta, asiantuntijat pääsääntöisesti vastustavat, kansalaisten enemmistö näkee palveluitten siirtyvän aina vain kauemmaksi ja vaikeimmin tavoitettavaksi. Juuri kukaan ei enää usko kolmen miljardin euron säästöihin, todennäköisesti päädymme samansuuruiseen kustannusten nousuun.

Kaikki kunnia siis Elina Lepomäelle, joka ainoana hallituspuolueen kansanedustajana viimein sanoo, että keisarilla ei olekaan vaatteita. Ehkä se on alku suuremmalle hallituspuolueista kumpuavalle vastustukselle.

Valitettavasti hän on ehkä auttamattomasti myöhässä. Muun muassa kotikaupunkini Kouvola on jo tähän mennessä kärsinyt Sote-uudistuksen ansiosta monien miljoonien suuruisen vahingon, johon sillä ei missään tapauksessa olisi ollut varaa. Olemme menettäneet yhden sairaalan palveluineen, lääkäreistä moni on paennut pois, muusta henkilöstöstä suuri osa on menettänyt tai menettämässä työnsä kotikaupungissaan. Kaupunkilaisten tulevaisuudessa maksamat matkakustannukset sairaalamatkoistaan nousevat valtaviin summiin vaikka KELA niistä osan maksaakin. Yksi ainoa taksikeikka Kotkan ja Kouvolan välillä maksaa yli 200 euroa ja taksijono on jo nyt loputon.

Lisäksi riita Kotkan ja Kouvolan välillä on jo nyt leimahtanut valtavaksi ja tulee jatkumaan vuosikymmeniä haitaten kaikkea muuta yhteistyötä Kymenlaakson sisällä.

Moni vielä varmasti huomaa kaipaavansa vanhoja, hyviä aikoja

9 http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251657-lepomaki-sanoo-vain-etta-keisarilla-ei-ole-vaatteita#comments Elina Lepomäki Kouvola Maakunta- ja soteuudistus Fri, 02 Mar 2018 11:20:45 +0000 veikko kärkkäinen http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251657-lepomaki-sanoo-vain-etta-keisarilla-ei-ole-vaatteita
Sipilän hallituksen konkurssi ja tyly todellisuus http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251628-sipilan-hallituksen-konkurssi-ja-tyly-todellisuus
Eräs menneisyyden tutkimuksen hyvistä neuvoista on: ”if nothing else, follow the money…”

”Seuraa rahan liikkeitä”.

Ahneus ja halu ansaita ovat merkittäviä yleisiä motiiveja. Kyseinen metodi vie myös terveellä tavalla huomion pois pintajulkisuudesta ja bulevardijuoruista. Kun halutaan tietää esimerkiksi se, miksi Sipilän hallitus on nyt henkitoreissaan, on hyvä kysyä: miten raha liikkuu, ja mitkä ovat ne todelliset voimat, jotka liikuttelevat ja motivoivat eri tahoja?

Todelliset poliittiset voimat taustalla

Elina Lepomäen kokoomuksen kansanedustajien kapinaliike ei ole mikään nuoren naiskansanedustajan oikku vaan se edustaa sitä pääoman ja rahan joukkoa, joka haluaisi sotesta todellista yksityistämistä. Sen intressissä on riistää tämä julkinen monopoli ja tehdä siitä yksityinen monopoli ts. ison rahan ansaintakone ulkomaalaisille yrityksille ja yksityisille suomalaisille tahoille.

Lepomäki ei ole yksin mutta hänen uransa on siinä vaiheessa, että hän voi sanoa ”totuuksia”.

Kokoomus on täynnä kapinahenkeä ja protestia. Sitä ei voi mediatempuilla salata.

Kaupunkikapina ja Vapaavuori

Lepomäki ei vastusta sotea sinänsä vaan sitä että se jäi kompromissiksi. Hänen takanaan on myös paljon isompi hahmo – herra pormestari Vapaavuori, joka edustaa Helsinkiä ja kaupunkeja yleensä. Tämän kokoomuksen kaupunkikapinan lähtökohtana on se, että 20 vuoden kuluttua suomalaiset asuvat enimmäkseen etelässä ja kaupungeissa. Maaseudulle on jäänyt yhä pienempi ja eristyneempi joukko ihmisiä (ikävä kyllä).

Herra Vapaavuori ei halua sotea tai maakuntavaltuustoja sillä ne veisivät hänen ja mahtavien kaupunkien valtaa.

Juha Sipilän edustama ns. citiliberaalien ja uskonnollisen pääoman joukko on tässä tilanteessa yhä eristyneempi, surkeampi, pikkuruisempi ja yksinäisempi. ”Maakuntien Suomi” haluaisi sotesta toiseen käteen mahtavan liiketaloudellisen sammon ja toisella kädellä se hallitsisi maakuntavaltuustoina kaikkea muuta paitsi sitä sille ikävää Helsinki & Uusimaa jättiläistä, jonne se ei ikinä pääse.

Nyt se ei onnistu. No go!

Mitä kansa haluaa?

Tässä tylyssä todellisuudessa, jossa me elämme raha voittaa liiankin usein. Se, mitä kansa haluaa, leimataan usein populismiksi. Normaalit poliittiset puolueet kuitenkin haluavat toteuttaa aidosti ihmisten tahtoa.

Mitä sitten ihmiset haluavat?

Normi-ihmiset haluavat hyvää ja korkealaatuista terveydenhoitoa – mahdollisimman halvalla. He eivät halua tästä uutta sähkölaskusirkusta.

On melko varma, että he eivät halua julkisen vallan monopolin muuttuvan yksityiseksi monopoliksi. Kuten jokainen muistaa Monopoli-pelistä, sen tien lopussa on ”Erottaja/hotelli – 40 000 euroa”. Carunan kohtalo kertoo karua kieltä siitä, miten typerästi jokin yksityistäminen voidaan toteuttaa. Pekka Haavisto, Katainen ja muut vastuuministerit kantavat sitä vastuuta ikuisesti.

Epäilen myös, että kansa haluaisi nykyisen kepun edustamaa maakuntien ”cosa nostra” Suomea, tai pikkulipilaarista onnelaa, jossa maakuntasatraapit heiluttaisivat ihmisten todellisuutta.

Ihmiset: hyvää ja halvalla

Kyllä - julkinen terveydenhuolto tarvitsee tehostamista ja sen rinnalle myös yksityisiä palveluntuottajia mutta kilpailun tulee olla aitoa ja perustua a) hinnan ja b) laadun kilpailulle.

Lepomäen kritiikki herätti median. Se uskaltaa nyt puhua tosiasioista. Lepomäen kritiikki ei ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä tai aivan uutta. Siitä on puhuttu.

Olen monta kertaa toistanut tätä sitä samaa. Sote ei toimi; se mihin mennään ei säästä rahaa, ei tuo parempia palveluja eikä ole tasa-arvoinen kaikkia suomalaisia kohtaan.

Lepomäen ulostulon jälkeen media vain uskalsi sanoa ensimmäistä kertaa sen julki: entä jos hän oikeassa? Nyt se ei ole populismia.

Stalinistinen onnela vai ihmisten Suomi?

Se mitä nyt halutaan voidaan verrata 1930-luvun Neuvostoliittoon ja sen kollektivisaatio- ja pakkoteollistamis projekteihin. Molemmissa oli ns. positiivisia ideoita: yksityisten maaviljelijöiden maatilkut piti yhdistää ja agraarinen maa tarvitsi teollistamista. Näiden ideoiden toteutus tehtiin kuitenkin rikollisesti ja väkivallalla. Venäjä menetti maaseudun terveen ytimen ja sen ahkerimmat ihmiset Siperiaan ja toisaalta maa teollistui järkyttävillä kustannuksilla ja ihmisten kärsimyksillä.

Se mitä sotessa halutaan on stalinistista onnelaa.

Me tarvitsemme ihmisten Suomen, jossa tehdään järkeviä päätöksiä. Sote-prosessin hyvä puoli on se, että julkisen terveydenhoidon negatiivisia puolia on valotettu ja on voitu käydä perusteellinen keskustelu siitä mistä me veronmaksajat oikein maksamme kun puhumme terveydestä.

Se voi toimia oikean ja todellisen terveydenhoitoreformin perustana – kun sitä ruvetaan seuraavan hallituksen toimesta toteuttamaan.

ps. Sipilän jappas...

Vanha totuus on se, että pääministeri ei voi tehdä montaa ns. hallituskysymystä. Hänen asemansa ja luottamuksensa rapistuu. Tai sitten herää epäilys, että hänen sanansa ei pidä. Se ei pitänyt kun piti antaa talo, se ei pitänyt kun Vanhanen ei saanutkaan ääniä...onko se tulos ja...jappas, jappas...

37 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251628-sipilan-hallituksen-konkurssi-ja-tyly-todellisuus#comments Elina Lepomäki Hallituskriisi Juha Sipilän hallitus Kunta ja sote-uudistus Fri, 02 Mar 2018 04:28:57 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251628-sipilan-hallituksen-konkurssi-ja-tyly-todellisuus
Lepomäki laittaa Vapaavuoren kisällinä Sote' n lepäämään? http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251602-lepomaki-laittaa-vapaavuoren-kisallina-sote-n-lepaamaan
Tuleeko tästä jo toinen Kokoomuksen urotyö, jolla kaadetaan sosiaali- ja terveysuudistus Sote – sillä Elina Lepomäki lienee herännyt tunnontuskaan, ettei ihmisten so. kansalaisten, myös äänestäjien sairastamisella ja terveyden hoidolla voida junailla osingoiksi jakokelpoisia voittoja – esimerkiksi ulkomaalaisille kuponginleikkaajille.

Elina huomasi, että on kysymys lopulta verovarojen jaosta maattomalle ja ylikansalliselle yritys- ja sijoitustoiminnalle.

Tässä isänmaallis-kansallisnosteisessa hegemoniassa Helsingin pormestari – äänikuningas – Jan Vapaavuori komppasi Elinaa, jo senkin takia, että vieläkin korpeaa häviö Kokoomuksen puheenjohtajavaalissa, jossa nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo kuittasi kykypuolueen johdon – Vapaavuoden nenän edestä.

Nyt Vapaavuorelle jäi vain tavoitteeksi jatkaa Kokoomuksen värisuoraa seuraavana presidenttinä – äänikuningas – Sauli Niinistön jälkeen, ellei kansa herää …!

Edellinen sotesotku

… jäi jotenkin takuu- ja vakuusvarman Kreikka-lainoituksen varjoon ja liki kaikessa epäonnistunut (osin tahtomattaan, ja haluamattaan) -EU-Eurooppaan paennut, silloinen pääministeri Jyrki Katainen kaatoi kansalta saamansa luottamuksen EU-komissaarikiintiöpaikkaan.

Junailtu ”kataispaikka” oli ideoitu puheenjohtajavaalissa kaatuneelle Alexander Stubb' lle – näin Kokoomus junailee, kuten kaikki ne poliitikot, jotka ujuttautuivat lobbareiksi sote-sotkuun tai sitten kansanedustajasopeutukselle – Suvi ”Uganda” Lindenin tavoin …

Maanantaina, tammikuuta 14, 2013

Soten vaikeus ja Kreikan helppous

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/soten-vaikeus-ja-kreikan-helppous.html -

Uutisointi mourusi kuinka laihaksi, ristiriitaiseksi ja osin epäonnistuneeksi torsoksi SOTE*] uudistus jäi - aihe, joka oikeasti koskettaa kaikkia suomalaisia ja nimenomaan täällä kotona Suomessa.

[ ... terkkarin odotushallissa Helsingin Haagassa istuu 50 jonottajaa, heistä on eläkeläisiä 70 prosenttia, joukossa kaksi tai kolme maahanmuuttajaa ja yksi odottava äiti - jonotusaika vastaanotolle on vajaa kolme tuntia. Odottava äiti oli määrätty sairaalasta vuodelepoon, mutta säntillisesti hän odotti vuoroaan labrakokeeseen - kukaan ei oivaltanut kysyä: "Haluaisitko päästä hiukan aiemmin sisään?" ... ]

Kirjohallitus on jakanut avokätisesti vakuuksia, rahaa ja suomalaista luotettavuutta Etelä-Eurooppaan, solidaarisuus- ja pyrkyryyssyistä. Hallitus on jakanut rahaa ja vakuuksia veronmaksajilta, jotka jonottivat tuolla terkkarissa. Kreikka oli kuitenkin - puheista huolimatta - helppo päätös riemunkirjavalle hallitukselle. Miksi SOTE, joka koskee koko kansaa - jäi vettyneiden puheiden ja puoluepoliittisten ideologiariitojen alle?

Kyllä kansa oikeasti tietää!

Kansakuntamme ikääntyy, veroeurot tai huomenna -markat vähenevät, valtion velka kasvaa. Kansalaiset odottavat vankkaa ratkaisua sosiaali- ja terveyskeskustelun päätöksiksi. miksi nuo päätökset jäävät piiloon; onko se hallituskyvyttömyyttä, osaamattomuutta, ideologiariitaa, vai mitä - mutta yksi on varma: Kansa tuskastuu - nyt on kysymys omista tärkeistä asioista.

Kreikka on kuitenkin kaukainen asia

Kreikkalaiset manipuloivat itselleen saksalaisten ja ranskalaisten pankkien kautta ostovoimaa, jota ei ollut - otettiin velkaa yli kykyjen. Oli kivaa nautiskella hulabaloota, kuten osaksi meillä tapahtui 1980- ja 1990 -lukijen taitteessa - tunnetuin seurauksin. Nyt me ryntäämme solidaarisuushallituksena hätiin ja apuun - järjestettiin lainoitus, järjestettiin epäselvästi vakuudelliset rahoitukset - tähän riitti tarmoa ja päätöskykyä **].

Helpommat päätökset kauas, ei tarvitse vastata paikanpäällä tuloksesta

Solidaarisuusinto on ollut suurta Jyrki Kataisen hallituksessa - huhutaan, että itse Jyri Katainen [kok.] halusi näin pestautua kandidaatiksi, kun Saksa jakaa mahdollisia palkintoja uskollisilleen - kärkytäänkö tässä korkeaa asemaa EU:ssa Suomen kansan varoilla - jää nähtäväksi!

Muistamme kuinka nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (sdp) "pakeni" Brysseliin, kun meidän oma lama painoi kansakunnan päälle 1990 -luvun alussa - Erkki Liikanenhan 1] oli meidän hulabaloo aikojen valtiovarainministeri vuosina 1987-90. Tekeekö Katainenkin vielä "liikaset"?

1] --- http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Liikanen ---

Vaikeammat päätökset lähelle - jäävät tekemättä, ei tarvitse näin kantaa "vastuuta"

Kansa odotti SOTE päätöksiä, jotka liittyvät synkronoituen kuntauudistukseen jo ennen kuntavaaleja. Osin vaalitaktisista syistä päätökset liprutettiin yli vaaliuurnien - kansaa sumutettiin lupauksilla päätöksistä ennen vaaleja - olihan ennakkoäänestys koko ajan käynnissä. Kansa luotti kuitenkin ja äänesti, mutta laiskemmin.

Vaaleista on kulunut aikaa, eikä vieläkään kansalle tärkeästä asiasta mitään rakentavaa ole kerrottavana. Miksi hallitus kiemurtelee, onko taito ja kyky uuvahtanut? Kuinka kauan kansakunta ja kansalaiset odottavat?

Mieskykyä odotetaan

Nyt pääministerin olisi syytä ottaa hänelle suodut vallanavaimet käyttöön ja puhaltaa ideologiariita poikki ja ottaa tilalle kansakunnan etuideologia, jossa puoluepolitiikalla on harvoin mitään tekemistä.

Jyrki Kataisen on nyt ryhdistäydyttävä, irroitettava katse Brysselistä ja suunnattava tarmo tänne kotiin - meidän omaan maahan, josta veronmaksajat kustantavat halituksen päätöksien ja päättämättömyyksien seuraukset. On korkea aika ryhtyä töihin - puheiden aika on ohi.

Vaatiiko kansa lopulta uudet ennenaikaiset eduskuntavaalit?

[2010 - jo tuolloin vaadittiin ennenaikaisia eduskuntavaaleja]

--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/40871-u-vaaditaan-ennenaikaiset-eduskuntavaalit ---

SOTE ja kuntauudistus ovat meille Suomen kansalaisille tärkeitä asioita - valitettavasti Kreikka ei ole meille niin tärkeä, ja paremminhan me jaksamme olla solidaarisiakin, kun omat asiat ovat kunnossa. Hallitus ryhdistäytykööt tai viekööt eroilmoituksensa Tasavallan presidentille, Sauli Niinistölle, joka muuten saattaa jo odottaakin sitä! Kansan kasvava jyrinä on ehkä kuulunut Mäntyniemeen saakka, jossa vaikuttaa myös nuorempi sukupolvi.

SOTE - lyhenne sanoista sosiaali- ja terveyssektori - Suomen ylivoimaisesti tärkein kolminaisuuden osa, rinnallaan työelämä ja opetustoimi.

"Ei niin paljon pahaa, ettei mahdollista hyvää". Solidaarisuus saattaa kantaa meille myöhempää auttamishalua muilta, kun me ajaudumme "kreikkadilemmaan" - jos ajaudumme, joka on kuitenkin mahdollista - sillä olemmehan maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa!

Ilkka Luoma

Sent:

Cc: eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; alexander.stubb@formin.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; juha.sipila@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; mari.kiviniemi@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; matti.putkonen@perussuomalaiset.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; Hiltunen Rakel ; liisa.hyssala@kela.fi ; paula.risikko@stm.fi ; maria.guzenina-richardson@stm.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; raimo.sailas@vm.fi ; erkki.liikanen@bof.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi

Sent: Saturday, January 12, 2013 10:01 AM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - SOTEn vaikeus ja Kreikan helppous

SOTEn vaikeus ja Kreikan helppous

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/soten-vaikeus-ja-kreikan-helppous.html

50 http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251602-lepomaki-laittaa-vapaavuoren-kisallina-sote-n-lepaamaan#comments Elina Lepomäki Jan Vapaavuori Kunta- ja sote-uudistus Sote-valinnanvapaus Sotesekoilu Thu, 01 Mar 2018 16:05:01 +0000 Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251602-lepomaki-laittaa-vapaavuoren-kisallina-sote-n-lepaamaan